En raaski luopua

Minulla on muutamia esineitä, joista en syystä tai toisesta raaski luopua. Joillekin on ollut vaikea keksiä käyttötarkoitustakaan. Eivät ne aina niin hienojakaan ole, mutta en raaski luopua. Yksi tällainen esine, vanha piirtoheittimen kärry, löysi vihdoinkin uuden tarkoituksen.

Mahtavatko kaikki lukijatkaan tietää edes, mikä on piirtoheitin? Taitaa olla sen verran muinainen kapistus. Piirtoheitinkärry tarttui mukaani vuosia sitten muiden kärryjen mukana yhden koulun roskakuormasta. Kerran jo kiinnitettiin tuohon päälle toinen tasokin, mutta se ei näyttänyt siinä sittenkään hyvältä. Pitäisi löytää sopivan kokoinen ja vahvuinen laminaattitaso siten, että se tulisi kärryn sisään samaan tapaan kuin jo olemassa oleva tasokin on. Eli poistettiin ensimmäinen yritys ja kärry on taas alkutekijöissään. Sopivan laminaattipalan etsimiseen ei ole riittänyt aikaa tai motivaatiota.

Kärry ajelehti huoneesta ja nurkkauksesta toiseen toimettomana. En tietystikään raaskinut sitä heittää pois, olin varma, että keksin sille vielä jotain käyttöä. Ja niin tosiaan lopultakin näyttää nyt käyneen. Kärry ajautui tuohon makkarin kummalliseen kaksoisnurkkaukseen ja solahti siihen, niin kuin aina olisi siinä ollut.

Peikonlehti oli talven ja kissanpennun riipaisun jäljiltä säälittävässä kunnossa ja nostin sen kärryn päälle toipumaan. Näyttää viihtyvän siinä erinomaisesti, koska nyt, puoli vuotta myöhemmin, peikonlehtikin on alkanut kukoistaa.

Niin vanhasta piirtoheitinkärrystä tuli kukkakärry. Ja hieno tulikin. Jostain syystä tykkään siitä ihan älyttömästi. Vielä kun tuo peikonlehti toipuu hiukan lisää, alkaa tuokin nurkkaus näyttää asutulta. Kissanpentukin on jo kasvanut ja jättää kasvini suurimmaksi osaksi rauhaan.

Old trolley for overhead projector found a new meaning. It is now trolley for my plants. I just couldn’t throw it away but I did not know what to do with it. Finally I know.

Aula

Talon mieluisin paikka minulle on nykyään yläkerran aula. Jostain syystä en ole ottanut siitä aiemmin kuitenkaan yhtään kuvia. Aula on paikka, jossa tuntuu kuin siellä paistaisi aina aurinko ja on hyvä olla.

Eilen sain peruuntuneen menon vuoksi ylimääräistä aikaa ja inspiraation pitkästä aikaa ottaa kamera kunnolla esille ja haastaa itseni. Ikkunat, kapea tila, vino katto ja kaavelin kulmat ovat melko hankalia kuvattavia. Tuntuu, että en osaa ottaa kuvia, jotka tekisivät oikeutta tilalle.

Mietin, miksi aulassa on minun mielestäni niin hyvä fiilis. Ehkä siksi, että huoneella ei ole mitään varsinaista tarkoitusta. Eli toisin sanoen siellä ei tarvitse miettiä mitään, kunhan vaan kulkee läpi tai oikaisee sohvalle tai lueskelee lepakkotuolissa. Aulassa ei ole kiire eikä tarve tehdä mitään.

Toinen syy voipi olla huoneen väritys ja valo. Aulassa ja Pojan huoneessa on muusta talosta poiketen keltaiset lattiat. Ja värikäs tapetti päätyseinällä. Lisäksi joka suunnasta tulviva valo tekee aulasta valoisan ja energisoivan paikan. Valo ja keltainen lattia saavat aikaan vaikutelman kuin aurinko paistaisi sateellakin.

Kolmas syy on se, että aulaan ei ole ehtinyt kertyä vielä mitään ylimääräistä tavaraa. Sisustus on vielä melko puutteellinenkin, mutta sitä parempi minun on olla, mitä vähemmän tavaraa on ympärillä.

Aulassa ei ole muuta uutta kuin sohva. Lisäksi etsin vielä jotain sivupöydän tai hyllykön tapaista sohvan ja seinän väliin sekä sohvaan sopivaa pyöreää nahkarahia.

Kirjakärryn hamstrasin roskalavalle menevästä kuormasta vuosia sitten. Se on aulan valmistumiseen asti odottanut sopivaa paikkaa kellarissa.

Tuossa kirjakärryn päällä kukat viihtyvät erityisesti. Ikkuna on länteen päin. Nämäkin kukat olivat keväällä kaikki poisheittokunnossa, mutta ovat vironneet kärryn päällä. Kilpipiileassa ei ollut enää yhtään lehteäkään jäljellä, mutta päätin vielä kokeilla tätä paikkaa. Toimii.

Lepakkotuoli on vanha ja matto on entisen asunnon olohuoneen matto – tuollaiset olivat silloin muotia. TV-tason isäntä osti jostain vanhan tavaran kaupasta kympillä, kun oli ajatellut sen sopivan aulaan. Ja niinhän se kokonsa puolesta sopiikin täydellisesti. Koivun värinen olisi ollut parempi, mutta oikeastaan tykkään siitä, että kaikki ei ole ihan niin justiinsa yhteensopivia.

Kissalle tehtiin pakollisesta tolpasta raapimispuu. Se on ollutkin kovassa käytössä ja erinomainen idea. Kissan takana oleva käytävä johtaa makuuhuoneen kaaveliin.

Portaiden kaiteista toinen, L:n muotoinen, oli talossa valmiina. Ei varmaankaan alkuperäinen, epäilisin, että se on tuohon tasanteelle laitettu joskus 70-luvulla. Metalliosat olivat valkoiset, meidän jäljiltä nyt mustat. Toiselta puolelta portaita purettiin seinä pois ja isäntä värkkäsi samanlaisen kaiteen sen tilalle. Kaiteet onnistuivat omasta mielestäni yli odotusten.

Portaikossa on lattia taas harmaa. Seinäpaneelia en ole raaskinut maalata. Enkä toisaalta tiedä vielä mikä olisi hyvä värikään. Voisihan sen jättää ihan noinkin, se on kaunis sellaisenaan. Hassua, että huomasin paneelien tummentuneet kohdat vasta näistä kuvista. En ollut kiinnittänyt niihin mitään huomiota aiemmin.

Aulan keltainen lattia tuo hauskaa vaihtelua kun koko muun talon lattia on samaa harmaata. Kuvassa näkymästä makuuhuoneesta aulaan näkyy kivasti harmaan ja keltaisen lattian ero. Tunnelmaltaan hyvin erilaiset.

Tällainen aula meille valmistui siis jo puolitoista vuotta sitten. Erityisesti tänään, kun sade ropisee peltikattoon ja kissa kehrää vieressä, aulan sohvalla on kiva lueskella ja ottaa makeat päiväunet.

Our upstairs lobby is a room without meaning. Maybe that is the reason whi it is my favourite place in the house. It is a place where it feels like sun is shining always. The best place to take a nap.

Näitä riittää

Nyt on pelargonioiden parasta kukinta-aikaa. Ja niitähän minulla riittää. Suurin osa pelakuistani ovat Mårbackaa vaaleanpunaisen eri sävyissä. Myös kaikki tänä keväänä otetut pistokkaat kukkivat kaikki.

Minulla on lisäksi isokukkaista valkoista pelargoniaa, jonka lajia en valitettavasti tiedä. Se näyttää aina talven jäljiltä lähes kuolleelta, mutta kukkii kuitenkin ensimmäisenä ja koko kesän. Se viihtyy ulkona varjossa ja niitä olenkin pitänyt lähinnä parvekkeella.

Vähän tässä mietin, että mihin ihmeeseen taas sijoittelen nämä talveksi. Onko pakko antaa osa pois tai peräti hävittää? Minulla ei ole viileää tilaa, joten olen talvettanut ne sisällä. Sisätiloissa talvettaminen onnistuu kyllä, mutta se on vähän työläämpää. Osa viettää talven keittiön valoisalla ikkunalla ja osa työhuoneessa varjoisammalla puolella. Kumpikin toimii, mutta on niissä aika nyppiminen ja kasteleminen.

Aikamoinen määrä näitä onkin kerääntynyt. Vähän on lähtenyt lapasesta tämä, kuvissa ei ole edes kaikki. En pysty keväisin mitenkään vastustamaan pistokkaiden laittamista multaan. Saatan istuttaa niitä useampia samaan ruukkuun ja kivasti on sitten yllätys, onko ruukkuun tullut edes saman värisiä pistokkaita. Tänä vuonna yhdessä ruukussa on ollut kolmea väriä. Aika hauska oikeastaan.

Olen antanut toisen vuoden kukkia muistamisiksi ystäville ja työkavereille. On kiva antaa jotain itse kasvattamaa, vaikka lahja sinänsä onkin vaatimaton. Nykyään en halua ostaa mitään turhaa kulutustavaraa ja kukanhan voi syksyllä viedä kompostiin, jos se ei miellytä tai ei halua niitä talven yli säilytellä.

On niitä silti paljon. Mihin ihmeeseen minä joudun näiden kanssa taas marraskuussa, kun ne viimeistään on nostettava sisälle! Ja kuinka muistaisin muistuttaa itseäni keväällä, että pistokkaita ei ehkä tarvita niin paljoa? Ehkä en mitenkään, keväthöperyys kun taas iskee, on kaikki ruukut täynnä taas pistokkaita 🙂

I have quite many pelargoniums. Wondering if I’ll save all of them through winter. And how to remember not to take so many cuttings next spring. I might not need any more of these. Although I love my pelargoniums, enough is enough.

Tuolit

Kesähän nyt ei olisi mitään, jollen kantaisi kotiin tuolia tai kahta. Tällä kertaa löysin Torista parilla kympillä kaksi wieniläistuolia. Tuskin todellakaan ovat aitoja Thonetteja, mutta kipaisin ne silti ostamassa heti kun ne Torissa huomasin.

Minulla on yläkerrassa Mummoltani saatu tuoli, jolla on luonnollisesti minulle suuri tunnearvo. Mummon tuoli lienee kohtuullisen vanha, olen itse saanut sen jo noin 15 vuotta sitten ja Mummolla se on mielestäni ollut niin kauan kuin muistan. Vähintäänkin 70-luvulta, jos ei 60-luvulta. Tuoleja oli kaksi ja taannoin kyselin toisen peräänkin, että mihin on mahtanut joutua, mutta sitä ei enää kukaan muistanut. Olen havitellut omalle tuolilleni paria, mutta tätä mallia en ole haravoimallakaan löytänyt. Voihan olla että näitä on vaikka kuinka, mutta minun haaviini ei ole osunut.

Mutta nyt löysin! Hieno homma. Nyt minulla on niitä kolme. Tietysti tykkään näistä ensimmäisen tuolin tunnearvonkin vuoksi, mutta pelkistetty, yksinkertainen malli miellyttää myös. Löysin kuvan vanhasta Thonetin mainosjulisteesta, jossa on lähes samanlainen malli. Tallensin sen Pinterestiin ihan mielenkiinnosta wieniläistuolien historiaa kohtaan.

Kaikki kolme tuolia ovat tukevaa tekoa, eikä Mummolta saatu tuolikaan ole vuosien saatossa alkanut yhtään natista liitoksistaan. Tämä on hyvä, sillä ajattelin kahta muuta tuolia pinnatuolien seuraksi ruokapöydän ympärille. Pöydän ympärillä olevat tuolit alkavat yksi toisensa jälkeen notkua, eikä koskaan voi tietää kenen vieraan alta tuoli lakoaa. Niitä on pakko alkaa kunnostaa tai kunnostuttaa, joten pari lisätuolia tulee tarpeeseen.

Tässä vielä pohdin, että maalaisinko uudet tuolit yläkerran tuolin tapaan kiiltävän mustaksi. Vai maalaisinko kaikki kolme tuolia eri värisiksi. Kiiltävän musta kyllä sopii tuohon peilipöydän viereen kivasti, joten en taida raaskia sitä maalata uudelleen. Jos taas maalaan kaksi muuta jollain toisella värillä, en mieluusti valitse kiiltävää maalia. Hmmm… pitää vielä pohtia.

Eli hiontaa ja maalaushommia luvassa. Harmi, että loma loppuu tähän viikonloppuun. Toivottavasti silti ehtisin ainakin hioa nämä hyvän sään aikaan eli toisin sanoen haluaisin hiontahommat tehdä ulkona.

I found couple of these chairs similar to my chair upstairs that I have got from my Grandmother years ago. I have been looking for another one like this quite some time and not have succeeded. Now I have three!

Vetimet

Odottelimme polkupyöräreissulla saaristossa lauttaa puolitoista tuntia makoillen kallioilla. Siinä oli aikaa mietiskellä kaikenlaista ja mieleeni juolahti muun muassa, että en koskaan talvella saanut aikaiseksi tilattua keittiöön vetimiä, joita olin etsinyt oikein ajan kanssa. Ja lopulta löytänytkin haluamani. Siitä kalliolta sitten puhelimella tilaus vetimistä sisään. On tämä helppoa nykyään!

Haikailin keittiön pienistä päivityshaaveista jo lokakuussa – ei ihan vuosi sitten, mutta ei paljon toisinkaan. Vetimien vaihto lankavetimiin oli haaveena. Vanhat vetimet ovat olleet ihanat ja juuri sellaiset kuin silloin yhdeksän vuotta sitten halusin. Nyt toiveenani on ollut jotain, mikä viittaisi enemmän 50-70 -luvuille. Maku muuttuu ja yhdeksän vuotta on pitkä aika.

Lankavetimistä haaveilin. Ne olisivat ehkä enemmän samaa maailmaa keittiön toisen puoliskon kanssa, jossa on puuhella ja vanhat kalusteet kaarevine muotoineen. Haave meinasi kuitenkin tyssätä siihen, että onkin aika haaste löytää tietyllä ruuvivälillä olevia vetimiä, jotka täyttäisivät ne toiveet ja ajatukset, joita itsellä on. Kolusin kaikki mahdolliset nettikaupat etsien 190 mm:n kromattuja lankavetimiä. Melkein luovuin jo toivosta.

Kunnes löysin 192 mm vetimiä. Kromatut olivat vain todella pitkään kyseisestä verkkokaupasta loppu. Äly hoi! Lopulta ymmärsin kysyä sieltä suoraan, milloin niitä olisi tulossa. Sain erinomaista palvelua, he lähettivät minulle ensin 192 mm mustan vetimen kokeiltavaksi, kävisikö se meidän valmiisiin ruuvien paikkoihin ja lupasivat tilata kromattuja heti lisää.

Mahtavaa! 192 mm vedin olikin meille juuri sopiva, tämä ei ollutkaan kahdesta millistä kiinni. Kromatut vetimet ilmestyivät verkkokauppaan jonkin ajan kuluttua. Ja minä sitten noin puoli vuotta myöhemmin sain tilattua setin meille. Kun tulimme kotiin saaristosta, vetimet odottivat jo noutoa postin noutolokerikoilla. Siis, tilasin ne perjantaina ja olivat jo lauantaina odottamassa lokerikossa! Nopein toimitus, mitä olen koskaan todistanut. En ole myöskään koskaan ennen saanut viikonloppuna saapumisilmoitusta, mutta näköjään sekin on mahdollista.

Luonnollisesti tilasin vetimet myös kodinhoitohuoneeseen, joka on yhtenäistä maailmaan keittiön kanssa. Nämä ovat ihanat! Aika pienellä saa piristystä ja vaihtelua aikaiseksi. Keittiön ja kodarin tunnelma muuttui yllättävän paljon. Eniten olen tyytyväinen siihen, että keittiön kaksi puoliskoa keskustelevat nyt paremmin keskenään.

Small update for the kitchen. We got new handles for kitchen and laundry room. Loving them!