Sinnikkyys palkittiin

Olen metsästänyt 50-luvun liinavaatekaappia makuuhuoneeseen nyt noin vuoden. Minulla on ollut selkeä mielikuva millaisen haluaisin ja luulin, että sellainen löytyisi suhteellisen helposti. Jokunen löytyikin, mutta joko olimme liian hitaita tai sitten hinta nousi liian korkeaksi. Pääkaupunkiseudulla niitä on ollut enemmän myynnissä, mutta aikaa lähteä noutamaan kaappia sieltä asti ei ole ollut. Tämän seurauksena minulla on ollut lakanat yms. säilytyksessä pahvilaatikossa muutosta asti eli n. 1½ vuotta.

Viime viikonloppuna sain tarpeekseni ja raivasin tilaa liinavaatteille muista kaapeista ja hävitin ruman pahvilaatikon pois nurkista. Tietysti juuri kun olin saanut liinavaatteet kaappeihin, Toriin ilmestyi sellainen liinavaatekaappi, kuin olin haeskellutkin. Kaappi on vähän pinnoiltaan elämää nähnyt, joten sen raaskii maalata ja kuitenkin sisältä ihan priimakunnossa. Saatiin kaappi vielä kotiin kuljetettuna. Aion olla rohkea ja maalata sen kiiltävän tummanpunaiseksi – hyvin tietoisena siitä, että alan harrastajat pitävät sitä rikoksena vanhaa esinettä kohtaan. Siitä tulee hieno! Sijoituspaikaksi tulee nykyinen makuuhuone. Nyt sitten maalikauppaan ja kaappia tuunaamaan…

Liinavaatekaappi 50-luvulta

Vaaleanharmaan kaapin tuunaus on vielä viimeistelyä vailla. Sille on valmis paikka keittiössä.

Tietoja Saara

Äiti, vaimo ja siivoushullu kirjaa omaksi ilokseen muistiin 50-luvun puutalon mittavaa remonttia ja muutosta. Mukana sisustusta, tuunausta ja pelargonioiden parissa hääräilyä.
Kategoria(t): Hankintoja, Tuunausta, Vanhat tavarat Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s