Isoisän lamppu

Vanha, sorvattu lampunjalkaEtsin pitkään jalkalamppua olohuoneeseen, enkä oikein löytänyt mieleistäni tai en halunnut maksaa siitä liikoja euroja. Muistin äidilläni olleen jalkalampun, joka oli jo parhaat aikansa nähnyt, mutta sorvattu jalka yksinkertaisuudessaan oli jäänyt mieleeni.

Kysäisin, onko lampulle vielä käyttöä, josko voisin kunnostaa siitä itselleni lampun. Äiti oli mielissään, että vanha, papan sorvaama lampunjalka saisi uuden elämän. Itse hän ei ollut siitä enää selaisenaan tykännyt, mutta ei ollut raaskinut sitä poiskaan laittaa tunnearvon vuoksi.

Pieni hionta ja pöydän maalauksesta jäänyttä, mustaa maalia pintaan. Maali oli puolihimmeää kalustemaalia. Olisin halunnut suoraviivaisemman ja yksivärisen varjostimen, mutta toistaiseksi siinä saa olla mustavalkoinen, Ikean, edullinen varjostin. 

Lampusta tuli ihan kiva ja varsinkin jalka ja sen sorvatut muodot pääsevät nyt mustana jotenkin paremmin esille. Kelpaa hyvin meidän olkkariin.

Lampunjalka ennen maalausta    Maalattu lamppu

Valmis lamppu olohuoneen pimeimmässä nurkassa

Tietoja Saara

Äiti, vaimo ja siivoushullu kirjaa omaksi ilokseen muistiin 50-luvun puutalon mittavaa remonttia ja muutosta. Mukana sisustusta, tuunausta ja pelargonioiden parissa hääräilyä.
Kategoria(t): Hankintoja, Tuunausta, Vanhat tavarat Avainsana(t): , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Yksi vastaus artikkeliin: Isoisän lamppu

  1. Paluuviite: Raikastusyritys | Tuulentupa

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s