Valmisteluja

Tänä vuonna jouluvalmistelut jäivät viime minuuteille ja puoliteholle. Viikon vaivannut kaamea flunssa on kaatanut minut petiin. Yskän vuoksi ei saa nukuttua, joten väsymys meinaa voittaa. Poika sairastui myös, mutta onneksi ei niin pahasti kuin minä itse.

Valokuvia ladatessani huomasin, että kyllä se joulu siitä huolimatta meillekin tulee. Kaikenlaista on kuitenkin jaksettu ja ehditty tehdä. Siivousten (tehtiin eilen, kun mummi ehti katsomaan poikaa pariksi tunniksi) lisäksi on leivottu pipareita (leipomistaidottoman ja kaksivuotiaan tekeleiksi ihan ok)

Piparitja paketoitu paketteja (kauppaan en ole enää jaksanut/ehtinyt viikkoon, joten kaikki paketointitarvikkeet piti löytyä kotoa).

Paketointia

Paketteja

Paketteja lapsille

Joskus 90-luvulla sorruin ostamaan noita perinteisiä paketointinaruja isot kerät. Eivätkä ne lopu millään! Kikkaroista naruista en tietysti enää pidä, mutta olen yrittänyt käyttää näitä pois pikkuhiljaa. Sopii jotenkuten ainakin lasten paketteihin  – kihartamaan en kuitenkaan enää ryhtyisi.

Sairastelun ja puuhastelun lomassa saimme ihmetellä myös outoa valoilmiötä ulkona. Siellähän paistoi aurinko!

Auringon paiste

Syksystä asti ulko-ovissa roikkuneet mustikanvarpukranssit muutin 30 sekunnissa jouluisiksi sujauttamalla niihin keskelle enkelit. Ovat kauniit sellaisenaan, mutta myös enkeleiden kanssa.

Kranssi mustikanvarvuista

Sain isännän ruuvaamaan koukun seinään jo kesällä ostamaani magneettinauhaa varten, joulukorit roikkuvat siinä mukavasti näkyvillä.

Kortit magneettinauhassa

Tunnelmoida aina voi, vaikka ei muuta jaksaisikaan.

Tunnelmaa

Joulukoristeet minulla eivät juuri vaihdu eivätkä uusiudu, mutta uuden pöytäliinan hankin usein jouluksi tai muuten merkittäviin tapahtumiin. Pidän tästä Marimekon kuusikossa -kankaasta tosi paljon. Kangasta riitti mukavasti vielä tyynyynkin.

Kuusikossa

Kuusikossa tyyny

Joulukuusta varten piti raivata tyhjä tila, joten mööbleerasin sen verran, että ruokahuoneeseen tuli sivupöydäksi vanha ompelukone. Taitaa itse asiassa sopia tuohon paremmin kuin aiemmalle paikalleen.

Ompelukone sivupöytänä
Isännällä ei yleensä ole paljoakaan vaatimuksia – on vähään tyytyväinen kaveri. Joitakin yllätyksiä tässä on kuitenkin vuosien varrella tullut ja yksi niistä on kuusen koristelu. Aiemminhan me ei edes laitettu kuusta, mutta lapsen vuoksi tietysti nykyään laitetaan. No, isäntä tykkää kimallenauhoista!! Minä en. Lisäksi pitäisi laitaa Julia konvehteja kuuseen roikkumaan. Sain puhuttua enkelikarkeiksi – sopivat tällä hetkellä paremmin värimakuuni. Viime vuonna myönnyin kimallenauhoihin,  tänä vuonna ne unohtuivat kellariin, enkä kuumeessa jaksanut niitä hakea. Ensi vuonna sitten taas kimallenauhoja…

Enkelikarkkeja kuusenkoristeiksi

Lasipallo

Kuusesta tuli kuin tulikin vaalea ja kimmeltävä.

Kuusen koristeita
Kuusi

Yleensä en kauheasti koristele jouluksi, mutta yksi asia on ollut tärkeä: joulukukat, joulutähti, orkidea, amaryllis, tulppaanit… Nyt en päässyt sairaana ja sairaan pojan kanssa kukkakaupoille. Onneksi minulla on sentään nämä takuuvarmat orkideat, jotka ovat jo kymmenisen vuotta kukkineet aina jouluksi.

OrkideatLisäksi äitini toi minulle joulutähden. Kyllä näillä jo pärjää.

Joulutähti

Olin työntänyt viime vuonna askartelemani jouluhiutaleet keittokirjan väliin ja löysin ne tänään. Sähkökaappikin sai sitten vähän jouluisemman ilmeen.

Jouluinen sähkökaappi

Hyvää Joulua

Merry Christmas!

 

Tietoja Saara

Äiti, vaimo ja siivoushullu kirjaa omaksi ilokseen muistiin 50-luvun puutalon mittavaa remonttia ja muutosta. Mukana sisustusta, tuunausta ja pelargonioiden parissa hääräilyä.
Kategoria(t): Kasvit, Olohuone, Sisustus, Tekstiilit, Tuunausta, Vanhat tavarat Avainsana(t): , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s