Paljonko kello on?

Seinäkello

Halusin Smegin päälle keittiöön kellon. Tarpeeksi ison ja tyyliin sopivan. Selasin puolentoista vuoden ajan varmaan kaikki mahdolliset nettikaupat, sisustusliikkeet, tavaratalot jne. eikä mikään oikein tuntunut sopivalta. Kivan näköisiäkin oli, mutta liian pieniä. Tai sopivan kokoisia, mutta tyyliltään ihan vääriä. Väliaikaisia  juttuja en halua, joten olimme ilman kelloa aika pitkään. Kodin ykkösessä sitten kerran näin jo kaukaa, että tuossahan se meidän kello on. Kellon numerotkin sopivat tuohon jääkaapin SMEG-tekstiin. Ihan niin kuin olisi suunniteltu koko juttu.

Smeg ja kello

Kello on vilahtanut jo aiemmissakin keittiökuvissa, mutta mielestäni se on ansainnut ihan oman postauksen, sen verran kauan sen metsästäminen kesti.

Keittiön kello

Parasta siinä on sen yksinkertaisuus. Lisäksi sen valkoinen pohja tuo hivenen raikkautta muuten tummahkolle seinäpinnalle.

Aika

Eikö ole hieno!

A clock on the kitchen wall. 

 

Tietoja Saara

Äiti, vaimo ja siivoushullu kirjaa omaksi ilokseen muistiin 50-luvun puutalon mittavaa remonttia ja muutosta. Mukana sisustusta, tuunausta ja pelargonioiden parissa hääräilyä.
Kategoria(t): Keittiö, Sisustus Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Paljonko kello on?

  1. Katriina K. sanoo:

    Onpa vain hieno! Sopii oikein hyvin tuohon Smegiin!

    Tykkää

    • Saara sanoo:

      Kiitos Katriina, oli tuuria, että tämän löysin. Tai tiedä sitten tuurista, tein kyllä tosissaan töitä sen eteen, että sopiva kello löytyisi. Toimii. Siis muutenkin kuin ajan näyttäjänä.

      Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s