Voi meidän remonttia!

Ollaan mekin remontin tekijöitä! Ensin tehtiin yläkertaan kaavelit, sen jälkeen vasta ihmeteltiin, että mihin siellä oikein seinät tehdään. Pyydettiin sitten pohjapiirustukseen apua tutulta suunnittelijalta, joka teki meille pari erilaista vaihtoehtoa ja valittiin niistä toinen soveltaen.

Kahvipöydässä

Pitkän remonttitauon jälkeen olemme nyt aloittaneet yläkerran remontin. Seiniä purettiin vielä vähän lisää ja katot ovat hahmottuneet yrityksen ja erehdyksen kautta. Enemmän aikaa yläkerrassa vietettyämme, meitä on kuitenkin alkanut arveluttamaan WC:n ja suihkun paikka ja kuinka se tukkii makuuhuoneen avaruutta. Olen piirtänyt ainakin parikymmentä erilaista luonnosta siitä, kuinka saataisiin ne aseteltua paremmin ja päädyin lopulta alkuperäiseen kuvaan takaisin. Nyt olemme alkaneet miettiä, että mitäpä jos sen tekisikin ihan eri paikalle. Siirto vaatisi kyllä lisäputkitöitä, mutta lattia on joka tapauksessa tarkoitus vielä aukaista… Ensimmäistä kertaa tämän kolmen vuoden rupeaman aikana olemme jopa kinastelleet ratkaisuista.

Piirustuksia

Tänään otin sitten hätäpuhelun samaiselle suunnittelijalle, jos hänellä olisi parempia ideoita kuin meillä. Remontti on siis täydessä vauhdissa ja me ehkä aiotaan vielä  muuttaa pohjapiirrosta radikaalisti, eipä ihan järkevää remontin tekemistä. Mutta eipä ole tällainen täysmittainen remppaaminenkan ihan täysjärkisten puuhaa…

Suunnittelua

Katsotaan mitä tästä vielä kehkeytyy. Pikkuapulainen on ainakin tosissaan.

Pikkuapulainen

Remontti-ReiskaPlanning upstairs renovation. And  having difficulties to decide what to do with bathroom. 

 

Tietoja Saara

Äiti, vaimo ja siivoushullu kirjaa omaksi ilokseen muistiin 50-luvun puutalon mittavaa remonttia ja muutosta. Mukana sisustusta, tuunausta ja pelargonioiden parissa hääräilyä.
Kategoria(t): Remontti, Sisäremontti Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Voi meidän remonttia!

  1. Taru sanoo:

    No voi kökkö, inhottava tilanne! Pidän peukkuja, että kylppäri asettuisi jo suosiolla sopivalle paikalle. Kun olisi taatusti muutakin tekemistä, kuin ”häntä” sovitella.

    Me päädyttiin aikanaan siihen, ettei laitettu vessaa/suihkua ylimpään kerrokseen ollenkaan, vaikka putkia oli jo edellinen vetänyt valmiiksi. Kun ei se kertakaikkiaan asettunut pohjaan ja mun avaraan näkemykseen, niin jätettiin pentele kokonaan pois.

    Tykkää

    • Saara sanoo:

      Meillä taitaa kaiken tämän hässäkän jälkeen lopputulos olla se, että mennään alkuperäisten piirustusten mukaan. Halutaan kuitenkin wc ja suihku ylös ja pani ne miten päin vaan aina se on jostain pois. Pakko päättää mitä halutaan ja tässä kohtaa meni mukavuus etusijalle.
      Yleensä kyllä valitsen mielummin vaikka kuinka epäkäytännöllistä, kunhan vaan on nättiä, mutta, että aamulla vessaan alakertaan… Olenko muuten kertonut, että olen TODELLA huono aamuihminen?

      Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s