Kaapit haltuun – osa 3

Aloittelin jo syksyllä kaappien kuntoonsaattamisprojektia. Muutama kaappi onkin tullut koluttua. Nyt on makuuhuoneen piirongin vuoro.

Piironki makuuhuoneessa

Olen haaveillut kyseisen kaapin maalaamisesta. Kaappihan on oikeastaan ihan kiva, mutta kaipaisi kyllä uutta maalipintaa. Kuultovalkoinen ei vain enää sytytyä ja keltainen mänty puskee väkisin läpi.

Makuuhuoneen senkki

Tässä kohtaa riitti kuitenkin, että siivosin kaapit ja keksin pari säilytyslaatikkoa hyllyille. Koska jalkani on edelleen paketissa ja kainalosauvojen kanssa ei oikein viitsi ostoksille lähteä, laatikot oli löydyttävä kotoa.

Säilytyslaatikoita

Ylempi on Marimekon joululahjalaatikko ja alempi ihan tavallinen kenkälaatikko, jonka päällystin mustavalkoisella hyllypaperilla. Siitä tuli pojalle muistolaatikko, johon voi sujauttaa kaikenlaista. Tiedättehän, niitä juttuja joita ei henno heittää pois, mutta ei millään keksi mitä niillä tekisi tai mihin ne laittaisi.

Hyllypaperilla päällystetty kenkälaatikko

Nyt kun katson noita kuvia, niin kaappi varmaan kohentuu kummasti kun ymmärrän heittää noi korit jorpakkoon. Kummallista, että jotkut asiat pitää nähdä valokuvasta, ennen kuin ymmärtää ongelman. Korithan on ihan reppanat ja kulahtaneen näköiset. Ovat myös liian pienet, eivät täytä läheskään koko hyllytilaa. Pitääpä kehitellä jotain raikkaampaa tilalle…

Siivottu kaappi

Organizing closets – part 3.  This sideboard needs more updating than organizing. I will probably paint this some time in the future. But first I have to get rid of those baskets! 

Tietoja Saara

Äiti, vaimo ja siivoushullu kirjaa omaksi ilokseen muistiin 50-luvun puutalon mittavaa remonttia ja muutosta. Mukana sisustusta, tuunausta ja pelargonioiden parissa hääräilyä.
Kategoria(t): Lapselle, Makuuhuone, Sisustus, Tuunausta Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Kaapit haltuun – osa 3

  1. Paluuviite: Valkoinen vaaka | Tuulentupa

  2. Paluuviite: Pikapäivitys | Tuulentupa

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s