Lisäaikaa ja helpotusta arkeen

Kaiken remontti-työ-lastenhoito-piha-harrastus-ruuanlaitto-siivous-kyläily-synttäri-yms.-kiireiden keskellä meille on muodostunut huono tapa jättää ruokaostokset sunnuntaille. Muina iltoina ei yksinkertaisesti enää jaksa. Siis viikon ainoa väljempi ja rauhallisempi päivä ja meidän revohka lähtee kauppaan! Kauppareissuun menee 2-3 tuntia aikaa, kun lasketaan pukemiset, lähtemiset, matkat, kaupparavintolakahvit (pakolliset meidän perheessä) ja koko viikon ostoksien kerääminen kärryyn.

Jääkaappi

Tämä systeemi alkoi pikkuhiljaa siepata, kun sunnuntaisin voisi jotain kivempaakin tehdä. Tätä sitten huokailin yhtenä sunnuntaiaamuna läheisen koulun pihassa pojan leikkikaverin vanhemmille. Ja sainkin heiltä oikein oivan vinkin. Miksette tee ostoksia netissä? Tä? Voiko niinkin tehdä?

Jääkaapin täyttö kellon kanssa kilpaa

Tutustuin asiaan ja nyt käytetään sunnuntait meidän perheessä ihan muuhun. Prismalla (Tampereella Lielahden Prisma) on ihan käypänen palvelu. Ostoslista tehdään netissä, varataan hakuaika, joka on kolmen tunnin väli, ja noudetaan ostokset valmiiksi pakattuina autoon. Meillä se toimii niin, että viikon mittaan kerätään nettiin listalle puuttuvat tavarat ja otetaan noutoaika isännän treenien perään, jolloin samalla reissulla isäntä koukkaa kaupan kautta ja tuo tavarat kotiin.  Palvelu maksaa 3,90 e.

Jääkaappi täynnä

Plussat ja miinukset:

+ Jalkavaivaisena en olisi nyt päässytkään moneen viikkoon kauppaan. Tällä tavoin voin tavallaan pitää langat käsissäni ja hoitaa itse ostokset. (Okei, tiedän, olen kontrollifriikki.)

+ Ei tule tehtyä ainuttakaan heräteostosta, josta seuraa suoraan rahan säästöä eikä turhaa tavaraa keräänny nurkkiin.

+ Säästyy aikaa!

-/+ Aluksi nettitilauksen tekeminen tuntui työläältä ja hitaalta, mutta nyt kun systeemin on oppinut ja esim. vanhat kauppalistat voi käyttää uudelleen, on asia helpottunut ja muuttunut nopeaksi rutiiniksi.

– Tavarat kerätään muovikasseihin, joita tämän vuoksi kertyy kotiin luvaton määrä. Olen tottunut käyttämään kangaskasseja, joten huono omatunto vaivaa.

– Tilaus pitää tehdä paria päivää ennen noutoa, jotta saa haluamansa noutoajan. Tosin listaa voi päivittää aina noutoa edelliseen päivään asti.

– Tuoreiden tuotteiden laatua ei pysty itse varmistamaan. (Yhden kerran olen saanut huonoja omenoita, muuten on ollut ok.)

– Toimituksessa voi joskus olla pieniä virheitä. (Kerran meille tuli 4 kg perunoita ja 2 kg porkkanoita ylimääräistä, isäntä ihmetteli, että onpa painavat kassit…)

Ostoksia

Summa summarum, kun plussat ja miinukset laittaa rinnakkain, vaaka kallistuu selvästi plussan puolelle. Meidän arkea tämä on helpottanut ja antanut sunnuntaille sunnuntain roolin eli sapatin vieton.

Lisäaikaa käytetään esimerkiksi lapsen kanssa puuhasteluun. Meillä on askarreltu tänä keväänä pahvista kaikenlaista: vene, leikkihella ja auto. Näissä kuvissa näkyy pahviauto.

Pahviauto

 

Yksityiskohtana ihan oikea kahva

Kun pahvirakennelmia alkoi äidin mielestä olla huushollissa jo hiukan liikaa, siirtyi miesväki kellariin puuhastelemaan. Siellä on syntynyt tämä, alla olevassa kuvassa näkyvä, viimeistä silausta vaille oleva mäkiauto.

Melkein valmis mäkiauto

We have started to do weekly groceries in internet. We make the order and then pick up ready bags from the supermarket. It saves us quite a lot of time. Extra time can be used for making things with a child. Couple of examples in the pictures.

 

Tietoja Saara

Äiti, vaimo ja siivoushullu kirjaa omaksi ilokseen muistiin 50-luvun puutalon mittavaa remonttia ja muutosta. Mukana sisustusta, tuunausta ja pelargonioiden parissa hääräilyä.
Kategoria(t): Hankintoja, Keittiö, Lapselle Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Yksi vastaus artikkeliin: Lisäaikaa ja helpotusta arkeen

  1. Paluuviite: Ota näistä nyt selvää! | Tuulentupa

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s