Siivoushullu

Olen siivoushullu.

Lemmikkejä

Murusien sietäminen keittiössä ei ole vahvinta osaamistani. Eivät myöskään hiekat eteisessä tai sormenjäljet vessan peilissä. Saan näppylöitä villakoirista, enkä todellakaan kestä epäjärjestystä. Rätti on juurtunut käteeni ja tiedostan itsekin, että pitäisi relata vähän.

Lemmikit vanhan peilin edessä

Periaatteessa ihan tykkäänkin paikkojen järjestelystä ja siivoaminenkin on aika ok. Yhtä kuitenkin vihaan yli kaiken, nimittäin suihkuhuoneen ja saunan pesemistä! Hyi!

Siivousta varten valmiina

Eilen ja tänään tein uroteon eli juhannussiivot sekä yläkerran suihkuun, että kellarisaunaan ja suihkuun. No huh huh, ei ole ollut kivaa se. Minulla on  sentään pelit ja vehkeet ja olen testannut kaikki mahdolliset pesuaineet. Höyryimuri auttaa vähän, vaikka onkin työläs käyttää (valmistelu, pesu, pois laitto…). Jos joku osaa neuvoa hyvän pesuaineen, joka oikeasti räjäyttäisi lian, kalkit ja rasvat pois, olen kuulolla.

Pesuainetesting

Yksi sellainen liat pois räjäyttävä pesuaine oli Idon ShowerClean, joka tuli meille jo edellisen asunnon suikukaappi-kauppojen yhteydessä. Se ikävä kyllä loppui jo aikoja sitten enkä ole löytänyt sitä mistään myynnissä. Olen säilytellyt pulloa, että muistaisin pitää silmät auki, jos sitä vaikka jostain saisi. Olen sen jälkeen testannut vaikka mitä, mutta ei sen veroista ole toista tullut vastaan.

Siivottu suihku

No, nyt on taas puhdasta – vähän aikaa. Aah, kylläpä kellarissa äsken tuoksui hyvältä, kun kävin laittelemassa ikkunoita kiinni ja höyryimuria kasaan. Tilkka mäntysuopaa saunan pesuveteen tekee ainakin hyvän tuoksun.

Kellarisaunan pukuhuoneessa

Mäntysuovan tuoksu

Lemmikit eivät liity mitenkään tähän siivousvuodatukseen. Ovat vain nättejä.

Ihanat siniset

I do not like cleaning the shower and the sauna. That is a task that I dislike the most. In spite of that I did clean those this week to have fresh sauna at midsummer celebration.

Tietoja Saara

Äiti, vaimo ja siivoushullu kirjaa omaksi ilokseen muistiin 50-luvun puutalon mittavaa remonttia ja muutosta. Mukana sisustusta, tuunausta ja pelargonioiden parissa hääräilyä.
Kategoria(t): Sisustus Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

6 vastausta artikkeliin: Siivoushullu

  1. Taru sanoo:

    Hehee, tunnistan oireet. Se vaan on niin sisäänrakennettua, että kyllä ne muruset(kin) tosiaan ottaa silmään, ei sille voi mitään 😀 Mulla erityisesti se, jos tavarat ei ole justiinsa siellä missä niiden kuuluukin olla. Eli omilla paikoillaan, tietenkin. Piirre on kuitenkin hieman (vai paljonkin?) karissut ja laimentunut viime aikoina muiden asioiden alle. Mutta on se tuolla jossain syvällä vielä olemassa. Vähän minäkin toivon, ettei ihan niin tarkkana enää palaisikaan sieltä.

    Ja taas näemme, miten samanlainen maku meillä on! Arvaas mitä meidän kotikylpylän lattiaan piti tulla? No tuo tismalleen sama mosaiikki kompassi. Plus, mitäs muutakaan kuin, tummanharmaata laattaa kaveriksi. Niin vaan pitää selkeästi olla 🙂

    Pesuaineeseen en valitettavasti osaa antaa vinkkiä, tuota Kiillon Kylpyhuonepesua olen useinmiten käyttänyt. Haaveena olis, että löytyisi sillekin jokin ekologisempi vaihtoehto, joka vieläpä toimisi tosi, tosi hyvin. Dream on 😉

    Tykkää

  2. Saara sanoo:

    Juu, tavarat täytyy ehdottomasti olla omilla paikoillaan, miten niitä muuten löytäisi? On minunkin vähän täytynyt joustaa. 3-vuotiaan pojan ja siivoushullun tavoitteet eivät aina mene ihan yksiin.

    Kompassi ja laattavalinnat on tehnyt meidän puolesta edellinen asukas. Ihan ovat kyllä omaan makuunikin sopivat ja miellyttävät. Olisin voinut valita ne itsekin. Tosin kellari on pakko rempata muutaman vuoden sisällä uudelleen, siellä on kaikki aika lailla vinksin vonksin ja siivoaminen siitäkin syystä aika haasteellista. Sanoisinko, että edelliset remontit sinne olisi voinut tehdä vähän taidokkaamminkin. Mutta näillä pärjätään vähän aikaa. Laatat pukkarissa on ainakin ok 🙂

    Tykkää

  3. Täällä olisi samoja hommia edessä – se kamala kylppärin ja saunan pesu. Täällä asutetaan vielä vanhahkoa kerrostalovuokrakotia, eikä kylppäri ole todellakaan uusinta uutta. Jynssäsin pinnat muuton yhteydessä niin kovin ottein kun pystyin, mutta silti tuntui, että jotain tujumpaa olisi vielä tarvittu. Höyrypesurin testausta olenkin pohtinyt ja ilmeisesti siitä voisi olla ainakin hiukan apua?

    Tykkää

  4. Saara sanoo:

    Niinpä, eipä oikein meinaa kunnon aineita löytyä. Höyryimuri on jossain kohtaa ihan hyvä, varsinkin meillä isossa kellarisaunassa ja sen suihkussa ja pukuhuoneessa. Mutta ei se kunnon pesuaineita korvaa. Pestävä on joka tapauksessa – juuriharjan kanssa. Ainakin suihku ja sauna. Höyrylaite (ainakin se mikä meillä on) on melko työläs käytettävä. Se on painava ja sen kokoaminen, vesien täyttö ja lopuksi putsaaminen on sen verran työlästä, että käytän sitä nykyään tosiaan vain kellarissa.

    Tsemppiä vaan juhannuspesuihin!

    Tykkää

  5. Mä en tottavieköön ole siivoushullu. Keittiöremontin myötä olen hiukan enemmän innostunut pyyhkimään keittiön tasoja…Kylppärin pesuun hankin yleensä maksetun apulaisen eli tytär saa 20 euroa siitä kun hän huhkii siellä pari tuntia (ja tulee yllättävän puhdastakin). Meillä käytetään Universal Stonea kaikkeen kökköön, joka ei Fairyllä tai Mäntysuovalla lähde.

    Tykkää

    • Saara sanoo:

      Hei Vanha Jäärä! Onpa hyvä ettet olekaan, siivoushulluus kun ei varsinaisesti ole mikään siunaus. Kun ei pysty rauhoittumaan ennen kuin kaikki on paikoillaan… Kadehdin tässä suhteessa rennompia ystäviäni.
      Googletin tuon Universal Stonen – on varmasti kokeilemisen arvoinen tuote, pelkästään jo luontoystävällisyytensä vuoksi. Kiitos vinkistä!

      Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s