Juopuneet pensaat

Viemäriremontin ja pihamyllerryksen yhteydessä meidän pihassa kaivettiin naapurin raja-aita ylös, täytettiin ja salaojitettiin iso oja rajalta ja istutettiin uudeksi aidaksi mustamarja-aroniaa. Samalla miehet (naapuri, isäntä ja kaivinkonemies) ehdottivat, että etupihan sireenipensaat myös kaivettaisiin ylös ja jatkettaisiin siihen tuota samaa aitaa ja näin pensaat tulisivat oikeasti rajalle, kun olivat jostain syystä metrin-puolitoista meidän puolella.

Mustilanhortensia

Minä heittäydyin siinä kohtaa hankalaksi. En missään tapauksessa halunnut luopua vanhoista sireenipensaista! Ne olivat kutakuinkin ainoa asia, mistä pihassa tykkäsin kun tänne muutimme. Vetosinkin naisellisesti, että eikö ne sireenipensaat voisi sillä kaivinkoneella siirtää oikeaan paikkaan. Ukot varmaan ajattelivat mielessään, että älyvapaata touhua, mutta sen enempiä kyselemättä päättivät yrittää siirtoa.

Liljat

Ihanaa, saisin pitää ihanat sireenipuskat! Tässä ne nyt ovat:

Vanhat sireenipensaat

Muuten ihan kiva, mutta ovatko ne juovuksissa vai mitä? Hah! Menee varmaan muutama kesä ennenkuin tässä on siedettävän näköiset pensaat. Aika rankasti on jo hoitoleikattu ja niin kuin näkyy  kuvasta, aika paljon pitää vielä karsia vanhoja riukuja pois. Paitsi, että kun vanhat pitkät riu’ut on pois, mitä jää jäljelle?

Pihan häpeäpilkku

Varsinaisen rikkaruohoryteikön tuosta juurelta perattuani  löysin kuitenkin niiden alta vähän toivoa. Uusia sireenipensaan alkuja sieltä nousee…

Onko toivoa?

Kyllä on naapuri varmasti naureskellut minun ”niin ihanille pensaille” moneen kertaan.

Lamoherukka

Tuohon pensaiden eteen olen istuttanut lamoherukkaa ja valkoista kurjenpolvea. Lamoherukkaa olisin istuttanut enemmänkin kuin vaivaiset kolme tainta, mutta niitä ei ole ollut jostain syystä tänä kesänä saatavilla. Nämä olivat viimeiset kolme, mitkä löysin. Istutetaan sitten myöhemmin lisää. Jospa tämä rytönurkkaus tästä lähtisi kohentumaan.

Onneksi kameran linssin voi suunnata pois tuosta ryteiköstä ja pihasta löytyy jotain kaunistakin. Erityisesti tällä hetkellä minua sykähdyttävät kauempaa melko vaatimattomat mustilanhortensian kukat. Läheltä kertakaikkiaan ihastuttavat!

Mustilanhortensian kukinnot

In the front yard I wanted to save old bushes of lilac. After moving them 1-1½ meters with digger, they don’t look exactly like I wanted 🙂  Maybe they need a little bit more care taking…

Tietoja Saara

Äiti, vaimo ja siivoushullu kirjaa omaksi ilokseen muistiin 50-luvun puutalon mittavaa remonttia ja muutosta. Mukana sisustusta, tuunausta ja pelargonioiden parissa hääräilyä.
Kategoria(t): Kasvit, Pihalla Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

4 vastausta artikkeliin: Juopuneet pensaat

  1. Milla sanoo:

    Oi, onneksi muillakin on näitä pensakeskusteluja 😆 Olen nyt kuutisen vuotta keskustellut mieheni kanssa takapihallamme naapurin rajaa vastaan olevasta hevoskastanjan kohtalosta. Olen pitänyt siitä kynsin hampain. Ensi keväänä joutunen tekemään kompromissin sillä sen leikkaaminen matalaksi toisi mahtavan määrän valoa takapihalle. Lisäksi naapuri on tukkinut rajamme istuttamalla tiheään tuijia.

    Vanhoista sireenipensaista en olisi kyllä luopunut minäkään. Ihania ovat!

    Liked by 1 henkilö

    • Saara sanoo:

      En minäkään vanhasta hevoskastanjasta luopuisi! Paitsi, että valokin on kyllä hyvä asia pihalla. Onnea vaan päätöksiin – puun kaataminen tuntuu sielussa asti.

      Liked by 1 henkilö

  2. Paluuviite: Patio | Tuulentupa

  3. Paluuviite: Pääosin valkoista | Tuulentupa

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s