Pysäytys

Viime viikolla koin karun pysäytyksen. Pienen pojan ruumis rantavedessä hiljensi minun lisäkseni koko muunkin maailman. Kuva vaikutti minuun uskomattoman syvästi. En pystynyt puhumaan asiasta, välttelin ajatustakin. Kuitenkin kuva on pyörinyt mieleni sopukoissa päästämättä irti.

Tuntuu pahalta. On vain tuuria, että saan laittaa oman poikani iltaisin turvallisesti omaan sänkyynsä nukkumaan.

Mitkään vastoinkäymiset viime viikolla eivät tuntuneet miltään, kun tuo lohduton kuva oli tajunnassa. Läppäri levisi ja töissä paineet kasaantuivat niskaan. Mitä sitten?

NukkumaanmenoaikaKuva ei jättänyt minua rauhaan. Lauantaina hain sen tietokoneen näytölle uudelleen. Ja itkin.

Mitä voisin tehdä? Auttaa?

Olen laittanut koko viikonlopun sivuun vaatteita ja tarvikkeita, joita aion viedä avun tarvitsijoille. Sekin tuntuu riittämättömältä. Päässä surraa, ehkä keksin vielä jotain…

Ensin voin tietysti lahjoittaa rahallista tukea sitä tarvitseville. Yksi tapa on bloggaajien pakolaiskriisikeräys Punaisen Ristin katastrofirahastoon.

Tietoja Saara

Äiti, vaimo ja siivoushullu kirjaa omaksi ilokseen muistiin 50-luvun puutalon mittavaa remonttia ja muutosta. Mukana sisustusta, tuunausta ja pelargonioiden parissa hääräilyä.
Kategoria(t): Lapselle. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

9 vastausta artikkeliin: Pysäytys

  1. Milla sanoo:

    Kiitos tästä postauksesta niin paljon ❤️ Tekstisi vei ihon kananlihalle ja kyyneleet kihosivat silmiin! Käyn itse lahjoittamassa tähän keräykseen sen lupaan, meilläkin on viikonloppuna kerätty nurkkiin jääneet pienet talvivaatteet ja -kengät kassiin keräykseen vietäväksi. Kunpa tosiaan voisi tehdä itse niin paljon enemmän…, mutta onneksi pienestä avusta kasvaa iso virta vaikka tilanne on välillä niin lohduton.

    Liked by 1 henkilö

  2. Karoliina sanoo:

    Puit sanoiksi omatkin tunteeni. Kiitos, kun jaoit linkin keräykseen.

    Liked by 1 henkilö

    • Saara sanoo:

      Melkein jätin kirjoittamatta – en pystynyt puhumaankaan asiasta, kirjoittaminenkin oli hankalaa. Kovin syvästi tämä on riipaissut.

      Tykkää

  3. Sama tunne oli minullakin ja on yhä. Itsekin purin tuntojani blogissani. Järkyttävää on sekin, että moni heräsi tilanteeseen vasta tuon kuvan jälkeen.

    Tykkää

    • Saara sanoo:

      Kävin lukemassa sinunkin tekstin. Jaoin tunteesi täysin, jotenkin ei vain sanat riittäneet silloin kommentointiin. Kyllä, myöhään herättiin, positiivista on se, että kuitenkin herättiin jossain vaiheessa – vaikka vähän myöhässäkin. Valokuvauksella on suuri merkitys – tässä pätee vanha viisaus: kuva puhuu enemmän kuin loputon määrä sanoja.

      Tykkää

      • Aina ei sanoja löydy. Itsellänikin ne ensin katosivat. Tuli vain aivan hirveän paha olo ja sitten alkoi tuntua siltä, että se kaikki pitää saada ulos. Postaus syntyi siinä. Olen aina järjestänyt ajatuksiani ja käsitellyt asioita kirjoittamalla.

        Kuvat voivat olla todella voimmakkaita

        Liked by 1 henkilö

  4. Näinpä. Kaikki on niin suhteellista. Toisilta ihmisiltä on kodit jääneet sodan jalkoihin ja he pakenevat henkensä kaupalla. Ja täällä nousee kauhea kitinä jostain hallituksen uudistuksista, jotka vievät hiukan lomapäiviä tai rahaa palkansaajilta. Voi iik! Ei Suomi pysty pakolaisiakaan auttamaan jos omaa taloutta ei saada kuntoon.

    Liked by 1 henkilö

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s