Pinkkiä

Pinkkiä

Pääsi itsenikin yllättämään. Vaaleanpunaisen takaisintuleminen siis. Olen yllättänyt itseni hamuamasta kaikennäköistä vaaleanpunaista tänne meille kotiin. 80-90-lukujen vaihteessa, muuttaessani pois kotoa, minulla on edellisen kerran ollut vaaleanpunaista sisustuksessa. Silloin myös kukkakuosia.

Lupiinit

Nyt ei sentään kukkakuosia, mutta meiltä alkoi yhtäkkiä löytyä kaikenlaista vaaleanpunaista. Ei lainkaan tapaistani. Mitä tapahtui? Kevään ja kesän vaiko sisustuslehtien vaikutusta?

Pelargoniat ikkunalla

Vaaleanpunaista

Vaaleanpunaista myös vaatekaapissa

Värinä hento vaaleanpunainen ja ärhäkkä pinkki alkoivat pikkuhiljaa tuntua hyvältä. Sisällä sisustuksessa, vaatetuksessa, mutta myös puutarhassa. Taidan sittenkin olla romantikko 🙂

Akilleijat

Kakstus ja pelakuu

Enää ei ole juhannusruusun sekaan eksynyt vaaleanpunainen ruusukaan harmittanut niin paljoa kuin aiemmin. Tänä kesänä en enää yrittänyt tuhota sitä, annoin sen kukkia rauhassa.

Mikä ei kuulu joukkoon?

Malvikit maitokärryssä

Vaaleanpunaiset ja valkoiset pelargoniatVaaleanpunaista löytyy nykyään ongelmahuone-olkkaristakin. Seinät tosin ammottavat edelleenkin tyhjyyttään. Ei tauluja, ei julisteita, ei vaaleanpunaisia eikä minkään muunkaan värisiä.

Tyhjät seinät, vaaleanpunaisia tyynyjä

Tyynyt järjestyksessä.

Tyynyt järjestyksessä

Tyynyt epäjärjestyksessä.

Pikkuapulainen tyynypesässä

Pönttöuuni, keinu ja ruokailutila

Ruokailuhuoneen väri muuttuu pöytäliinan mukaan. Tämän hetken suosikkiliinassa on luonnollisesti myös pinkkiä.

Marimekon pöytäliina

Puuhella

LiljaVoihan tämä olla nopeastikin ohimenevä vaihe. En sentään ole maalannut seiniä vielä vaaleanpunaisella, muutama sohvatyyny riittää – vaatekaapissakin pääväri on edelleen musta.Malvikit maitokärryssä

I was surprised to notice that our house is suddenly full of pink details. It is not like me, what happened?

 

Tietoja Saara

Äiti, vaimo ja siivoushullu kirjaa omaksi ilokseen muistiin 50-luvun puutalon mittavaa remonttia ja muutosta. Mukana sisustusta, tuunausta ja pelargonioiden parissa hääräilyä.
Kategoria(t): Kasvit, Makuuhuone, Olohuone, Pihalla, Sisustus, Tekstiilit Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

12 vastausta artikkeliin: Pinkkiä

  1. Kivalta tuo pinkki teillä näyttää tuollaisina maltillisina annoksina! Pöytäliina on ihana! Mulla oli kans pinkkiä 80-90-lukujen taitteissa – eikä sen koommin ole ollut. Eikä taida tulla. Kodinhoitohuoneen lattialaatat on valitettavasti edellisen asukkaan maun jäljiltä edelleen pinkit, argh. Kukkaset on musta kyllä kauniita minkä värisenä vain, niissä kelpuutan pinkin sujuvasti.

    Tykkää

    • Saara sanoo:

      En minäkään ehkä kodnihoitohuoneen laattoja pinkiksi vaihtaisi 🙂 Kukkasetkin ovat minulla radikaaleja pinkkinä. Edellisen asunnon takapiha oli tiukasti vain valkoista ja vihreää, nyt siis sentään vaaleanpunaistakin 🙂 No, on siellä sentään muutakin, mutta kaikki muu on edellisten asukkien jäljiltä.

      Tykkää

  2. Milla sanoo:

    Jos pihapuuhat piristävätkin, niin sen tekee myös pinkki 😀 Olin itse vannoutunut pastellisävyihin pukeutuja tuossa 80-90-lukujen taitteessa. Sittemmin värit katosivat myös vuosiksi. Mutta kotisi kertoo, että pieni pisara pinkkiä piristää melkein missä vain. Kukista tykkään aina, mutta pinkin pisaraiset tekstiilit kodissasi ovat tosi ihania! Itse ostin pari vuotta sitten pinkin hupparin, ja se on kyllä aika makea!

    Liked by 1 henkilö

    • Saara sanoo:

      Värit olivat minullakin kateissa about 10 vuotta. Nyt ovat näköjään tulleet takaisin. Vaikka kyllä ihastelin edelleenkin ystävien juuri remontoitua valko-harmaata asuntoa. Oli niin raikas ja kaunis, Voi olla, että värit saattavat taas ajan kanssa jäädä uudestaankin pois. Toisaalta, mitä väliä? Pääasia, että itse viihtyy…

      Liked by 1 henkilö

      • Milla sanoo:

        Nimenomaan pääasia, että itsestä tuntuu hyvältä, tuovat värit sitten piristystä väliaikaisesti tai ovat kotona jäädäkseen. Ihailen itse suuresti juuri yksinkertaita ja selkeitä värejä, kodistamme tuskin koskaan kuitenkaan tulee sellaista ihan kokonaan 🙂

        Liked by 1 henkilö

  3. Karoliina sanoo:

    Pinkki on kiva tehosteväri, ja kun sitä on vaikkapa niissä kukissa tai tyynynpäällisissä, niin helposti voi vaihtaa, jos kyllästyy. Sopii teille oikein mainiosti. 🙂

    Tykkää

    • Saara sanoo:

      Tyynynpäälliset ja pöytäliinat on hyvä juttu. Voi vähän toteuttaa itseään kun verhojen ompelu tuntuu ylivoimaiselta ja mattojen vahtaminen liian usein ei tule kysymykseenkään. Voipi olla, että joulun alla tuo vaaleanpunainen ei enää tunnukaan ihan niin mukavalta.

      Tykkää

  4. Ihanan raiikaat kuvat ja värit. Pinkki tuntuu sopivan hyvin joukkoon ja on iloisena väripilkkuna mustavalkoisessa maailmassa. Aurinkoista viikkoa! 🙂

    Liked by 1 henkilö

  5. Marika sanoo:

    Jännä juttu tuo PInkki. Meillä se on myös kuin varkain hiipinyt sisustukseen mukaan. Tässä vaiheessa tosiaan pieninä annoksina; välillä vanhaa roosaa ja toisinaan sitten tuota kirkuvaa aniliinin punaista. Sama pöllötyyny löytyy muuten myös meiltä. 🙂

    Liked by 1 henkilö

    • Saara sanoo:

      Niinpä. Luulin että pinkki kausi olisi ollut jouluun mennessä ohi, mutta ostin juuri viime viikolla yhden pellavaisen roosan tyynynpäällisen lisää. Pöllötyyny on ollut muuten yllättävän kiva piristys meidän harmaassa huushollissa.

      Tykkää

  6. Paluuviite: Oho | Tuulentupa

Jätä kommentti Vanha Jäärä Peruuta vastaus