Hitaasti hyvä tulee – vai tuleeko?

Hitaasti edistyy tämä meidän yläkerta.

Kaaveli

Kun ei ole ollut ihan pakko, eikä mitään tarkempaa aikataulua. Isäntä ehtii aina joskus sinne pariksi tunniksi, joten tämän nopeampaan ei pystytä. Kaikki muu vie niin paljon aikaa, ettei enää meinaa keritä.

Yläkerran kaaveli, remontti

Elämästäkin pitäisi nauttia välillä.

Kiteitä

Tuntuu, että aina kun on suunniteltu jotain urakkaa tai työrupeamaa, niin joku meistä saa vähintäänkin kunnon flunssan ja taas yläkertaa jää.

Yläkerran remontti

Jotain on kuitenkin jo tehty. Katto on listoja vaille valmis. Ensimmäinen kerros maaliakin on siihen sudittu. Sellainen kaaos tuolla ylhäällä kuitenkin on, että kuvia hädin tuskin kehtaa julkaista. Minua ei ole päästetty siivoamaan 🙂

Yläkerta, katto

Mutta! Valo siellä on hieno. Varsinkin kun väliseiniä vielä puuttuu, niin se pääsee kulkemaan läpi koko yläkerran mahtavasti. Kyllä tästä vielä hyvä tulee. Nyt alkaa olla pikkuhiljaa se hetki, kun pojalle olisi tarve saada ihan oma huone.

Remonttia yläkerrassa

Ehkä ensi kesäksi valmista??

Kattopparrut

Kuurankukkia

Upstairs renovation. Probably done before the next summer…?

 

Tietoja Saara

Äiti, vaimo ja siivoushullu kirjaa omaksi ilokseen muistiin 50-luvun puutalon mittavaa remonttia ja muutosta. Mukana sisustusta, tuunausta ja pelargonioiden parissa hääräilyä.
Kategoria(t): Remontti, Sisäremontti Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

15 vastausta artikkeliin: Hitaasti hyvä tulee – vai tuleeko?

  1. Marika sanoo:

    Oi näyttääpä tila kivalta. Hilaahan se hyvä nimenomaan tulee. Kun ottaa vähän aikaa, niin ehtii pohtia asioita tarkkaan. 🙂

    Liked by 1 henkilö

    • Saara sanoo:

      Niinhän se on. Meillä onkin tehty tuo peräkammarin katto jo kolme kertaa, kun ensin meni pieleen, sitten muutettiin mieltä. Ihmeen vähän minulla on ollut mitään visioita tuon yläkerran suhteen. Ensin ajattelin kaikkia ihania tapetteja, mutta alhaalla olen jo nyt kyllästynyt osaan tapeteista. Onneksi on vielä aikaa miettiä 🙂

      Tykkää

  2. Kauniit huoneet teille on tulossa yläkertaan. Nuo kattoparrut ovat myös tosi kivat.

    Välillä remontti rassaa sielua enemmän, välillä vähemmän. Valmista tulee kuitenkin ihan varmasti. 🙂 Mukavaa loppiaisiltaa sinne!

    Liked by 1 henkilö

    • Saara sanoo:

      Kiitos Päivi. Eiköhän se tosiaan joskus valmistu – enkä ole tähän mennessä hoppuillutkaan. Nyt yhtäkkiä vain tuli tarve saada pojan joululahjakamoja yms. jonnekin, esim. uuteen huoneeseen. Kärsivällisyyttä…

      Tykkää

  3. Milla sanoo:

    Voi miten kauniit kattoparrut, ja mikä valo! Kyllä se oman aikansa ottaa, mutta lopussa kiitos seisoo! Minä tosin paraskin sanomaan…Meillä alkaa kotona pintaremontti yhdestä huoneesta, itse olen jo etenemässä seuraaviin…Ehkä vähän kärsivällisyyttä peliin, niin kevään lopussa näyttää erilaiselta…Leppoisaa loppuviikkoa ❤️

    Liked by 1 henkilö

    • Saara sanoo:

      Milla, valo on minunkin mieleeni. Vaikka tuonne tulee väliseiniäkin, tiedän, että yläkerta tulee olemaan tosi valoisa. Se oli sitä jo ennen remonttia ja nyt siellä on vielä kaavelien ikkunat lisäksi.
      Niin se tuppaa remontoidessa käymään, nälkä kasvaa sitä mukaa kun syö. Minä en ole uskaltanut isännälle vielä seuraavista ajatuksistani puhua mitään 🙂 Nimittäin neljä vuotta enemmän tai vähemmän remppaa takana.

      Liked by 1 henkilö

  4. Karoliina sanoo:

    Hieno tuosta yläkerrasta varmasti tulee, olipa remontointitahti mikä hyvänsä. 🙂 On kiva nähdä näitä välivaihekuviakin, eikä vain kuvia valmiista projektista.

    Liked by 1 henkilö

    • Saara sanoo:

      Karoliina, vähän tosiaan emmin viitsinkö keskeneräisiä kuvia tänne laittaa. Sitten muistin että itseäni vartenhan minä tätä blogia alunperin aloin pitämään – remontin dokumentoimista varten. Että täytyyhän sitä sitten remonttivaiheitakin kuvata.

      Tykkää

  5. Siis mikä kaaos? Harvinaisen siisti remontoija on teidän isäntä. Meillä on ihan oikea kaaos kun tehdään jotain ja puolet ajasta menee siihen kun etsitään kadoksissa olevia tavaroita. Jotain maagista on siinä, että kun pitäisi tehdä jotain, joku kaatuu flunssan kourissa petiin tai nyrjäyttää nilkkansa tms. Tuttu ilmiö!

    Mutta tosi kivalta näyttää tuo katto ja tilan yleisilme, hyvä siitä vielä joskus tulee! 🙂

    Liked by 1 henkilö

    • Saara sanoo:

      No, taisin suunnata kameran linssin pahimpien kaaoksien ohi. Itse asiassa kaaos oli tosiaan pahimmillaan ennen kuin aloitettiin katon maalaus, sitä ennen pidettiin siivoustalkoita ja vietiin kauhea määrä romua kaatopaikalle. Joten lienet oikeassa, eipä tuo taida pahimmasta päästä olla.
      Kyllä siinä joku luonnonlaki on, että jotain aina tulee, kun on suunniteltu, että tästä se lähtee. Jos ei sairastuta, täytyy lähteä sukujuhliin tai jotain.

      Tykkää

  6. MIMIPLATO sanoo:

    No mitä, toihan näyttää ihan siistiltä työmaalta ja kyllä se ajan kanssa valmistuu.

    Liked by 1 henkilö

    • Saara sanoo:

      Teidän kaikkien ihanista kommenteista tulinkin siihen tulokseen, että mikäs kaaos tämä nyt sitten on ja että mihinkäs tässä kiire… Kiitos kannustuksesta!

      Liked by 1 henkilö

  7. MarianneJ sanoo:

    Oikein hyvä tulee! Ja kun ajan kanssa tekee, voi rauhassa miettiä ja monet muoti-ilmiötkin ehtivät mennä menojaan 🙂

    Liked by 1 henkilö

    • Saara sanoo:

      Marianne, luulenpa, että meidän yläkerrasta on muoti kaukana kun lopulta valmistuu. Pieni pudjetti ja paljon romua alakerrassa, jota pitää hyödyntää 🙂

      Tykkää

  8. Paluuviite: Yläkerrassa liikahti | Tuulentupa

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s