Peili

Vihdoinkin minulla on jotain olohuoneen peräseinällä! Hidas olen ollut aina, mutta jonkinsortin ennätys se on tämäkin. Seinät ammottivat tyhjyyttään kolmisen vuotta. Ystävätkin jo vihjailivat ja antoivat vinkkejä miten tehdä olkkarista vähemmän ankea.

Jostain syystä en päässyt sinuiksi minkäänlaisten kuvien tai taulujen kanssa. Peiliäkin ajattelin jo pari vuotta sitten, mutta en innostunut mistään. Pyöreitä peilejä on pikkuhiljaa alkanut näkyä blogeissa ja Instagramissa ja sellainen minullakin on ollut mielessä jonkin aikaa. Seinä kaipasi kuitenkin isohkoa peiliä ja sellaisen löytäminen on ollut työn takana. Tai löytyi siis tosi hienojakin, mutta hinta oli päätä huimaava.

Ikean peili

Tämä Ikean peili kiinnosti minua jo aiemminkin, mutta väri oli väärä. Vasta vähän ennen Pikkuapulaisen synttäreitä hoksasin, että voisihan sen maalata.

Tuumasta toimeen! Kaapissa oli toiseen projektiin ostamani kalkkimaali, joka kuitenkin jäi käyttämättä. Vähän emmin, että liekö valkoinen paras väri ja muistuttaisiko peili kenties maalauksen jälkeen vessan peiliä.  Olohuoneen peräseinä on kuitenkin talon pimein nurkka ja kaipaa valoa ja vaaleutta, joten valkoista kehiin.

Kalkkimaali, antiikin valkoinen

Rohkea rokan syö! En ollut aiemmin maalannut kalkkimaalilla mitään ja riskillä mentiin, pilaisinko uuden uutukaisen peilini. Ensimmäinen kerros maalia näytti katastrofilta, mutta kolmen kerroksen jälkeen tulos oli ihan mukiinmenevä.

Valkoiseksi maalattu peili seinällä

Tälläinen tästä nyt kuitenkin tuli. Itse tykkään valtavasti ja peili tuntuu valaisevan olkkarin peränseinän kivasti.

Uusi peili olkkarissa

A mirror from Ikea. Nice, but wrong colour. So I painted it. 

Tietoja Saara

Äiti, vaimo ja siivoushullu kirjaa omaksi ilokseen muistiin 50-luvun puutalon mittavaa remonttia ja muutosta. Mukana sisustusta, tuunausta ja pelargonioiden parissa hääräilyä.
Kategoria(t): Hankintoja, Olohuone, Sisustus, Tuunausta Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

4 vastausta artikkeliin: Peili

  1. Milla sanoo:

    Näyttää tosi kivalta, ja tuo mukavasti valoa! Mekin laitoimme olohuoneen seinään ison pyöreän peilin, koska huone on melko pimeä. Peili heijastaa kivasti valoa ja lisää valoisuuden tuntua.

    Liked by 1 henkilö

  2. Hyvinhän se onnistui! Ikeaa on aina hauska tuunata! Mun mielestä tulee noiden Marimekon (??) kuosien kanssa mukavasti vähän 60-lukuinen tunnelma 🙂

    Liked by 1 henkilö

    • Saara sanoo:

      Jep, olen ihan tyytyväinen. Olen oudon tykästynyt tuohon violettiin (tai snne päin) Marimekon kuosiin. Violetti ei ole todellakaan koskaan ollut suosikkini. Nyt ilmeisesti ainakin vähän aikaa on 🙂 60-lukuhan sopii hyvin, talomme on valmistunut -57, juuri sopivasti oikealle vuosikymmenelle!

      Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s