Keittiön kevät

Kevät on aina ollut minulle kiireistä aikaa – tämä kevät ehkä kiireisintä ikinä. Mieli palaisi ulos pihatöihin, mutta velvollisuudet kotona, töissä ja siellä sun täällä ovat  pitäneet minut lähestulkoon sisätiloissa tämän alkukevään.

Keltaista

Meidän keittiössä kevään kuitenkin tuntee vaikkei ulos ehtisikään. Keittiö on todella Tuulentuvan aurinkoisin huone. Siellä kukat viihtyvät – ja minä myös.

Talven yli selvinnyt

Kahvit

Keittiöremontista on jo kolme vuotta ja tykkään tästä edelleenkin älyttömästi. Vietän melkein kaiken aikani kotona ollessa keittiössä. No, läppärinikin on tällä hetkellä keittiössä joten se lienee siihen yksi syy. Mutta muutenkin.

kevat_keittiossa2

Kevät keittiössä, keltaiset astiat esille

Kerrostarjotin

Ihana keittiö! Tällä hetkellä se on minulle mieluinen paikka olla ja touhuta. Ensi viikonloppu vietetään kuitenkin ulkona! Aion leikata meidän tuija-aidan. Piste.

Sireenipensaan oksia maljakossa

I love my kitchen. It is my favourite place at the moment.
Despite of stress and hurry,  next weekend we will enjoy spring outdoors!

 

Tietoja Saara

Äiti, vaimo ja siivoushullu kirjaa omaksi ilokseen muistiin 50-luvun puutalon mittavaa remonttia ja muutosta. Mukana sisustusta, tuunausta ja pelargonioiden parissa hääräilyä.
Kategoria(t): Kasvit, Keittiö, Sisustus Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

8 vastausta artikkeliin: Keittiön kevät

  1. Teillä on kyllä tosi kiva keittiö! 🙂 Ja toi Smegin jääkaappi! Mäkin haluaisin sellaisen, mutta ei se kyllä meille sopisi.

    Mäkin tykkään meidän keittiöstä, se rempattiin about vuosi sitten. Mutta en mä SILTI tykkää keittiössä hääräämisestä missään muodossa, kivan keittiön myötä se on sentään himppasen tuskattomampaa 🙂

    Liked by 1 henkilö

    • Saara sanoo:

      No enhän minäkään keittiöhommista tykkää! Mutta tykkään siis häärätä keittiössä kaikkea muuta: bloggailla, istutella kukkia, maalata peilejä, lueskella lehteä, hörppiä kahvia…

      Tykkää

  2. Vileksenhovi sanoo:

    Pirteä ja selkeä keittiö! Minäkin ihailen tuota teidän jääkaappia! Keittiö on kyllä kodin sydän 🙂

    Liked by 1 henkilö

    • Saara sanoo:

      Sitä se nimenomaan on. Meillä varsinkin, kun se on fyysisestikin kaiken keskipiste. Keskellä taloa. Halusinkin selkeyttä. Kun oikeasti vanhaa ei ollut, en halunnut uusvanhaakaan, joten päädyin tähän moderniin versioon, vanhoilla yksityiskohdilla. Vähän ehkä erikoinen ratkaisu, mutta olen tykännyt.

      Tykkää

  3. Aikku sanoo:

    Ihana keittiö teillä! Minä sain tänään postista paketin, jossa oli myös ihania juttuja keittiöön. Tuo Marimekon tarjotin on vain niin ihana!

    Liked by 1 henkilö

  4. Katinka sanoo:

    Keittiö on monessa kodissa se kodin sydän. Sinulla on aivan ihana keittiö, en ihmettele yhtään että viihdyt siellä, minäkin viihtyisin =). Aurinkoista viikonloppua ♥

    Liked by 1 henkilö

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s