Mattoansaan – taas!

Aiemmassa postauksessani makuuhuoneen matosta vilahteli hiukan myös Pikkuapulaisen uusi matto. Häpeäkseni tunnustan, että lankesin blogimattoansaan. Taas! Tässä tapauksessa oikeastaan on kyse instamatosta.

Blogimatto

Muiden Instagram kuvissa niin kivalta näyttänyt lapsen matto päätyi parin klikkauksen jälkeen meillekin. Jos olisin miettnyt yön yli, olisi jäänyt ehkä tilaamatta. Eikä se taaskaan näytä täällä meillä yhtä hyvältä kuin muiden kuvissa. Ensinnäkin valkoisen sijaan matto ei todellakaaan ole edes luonnonvalkoinen vaan lähes beige. Ja matto ei ole kovin jämäkkä. Matto luistelee ja rullaantuu ja kurttaantuu, kun kuljetaan edestakaisin.

Mustavalkoinen matto lapselle (itseasiassa mustabeige)

Mummin kutomat räsymatot olivat sittenkin kivemmat. Mutta tuossa se nyt on ja pysyy vähän aikaa. Pikkuapulainen on kuitenkin ihastunut mattoonsa, mikä lienee pääasia. Kovin on tarkkakin matostaan, käy oikomassa sitä yhtenään. Eikä sitä missään tapauksessa saa laittaa osittain penkin alle! Olen yrittänyt, jotta matto pysyisi edes hetken paikoillaan, mutta hävisin tahtojen taistelun. Lähikuvaan jäänyt valmistajan merkki alalaidassa ei ole tarkoituksella jätetty mainostamismielessä, vaan matto ei tosiaankaan pysy lattiassa kääntymättä hiirenkorville.

Instagram-mainonnan uhriksi joutuneen hankkima matto

Tälläinen mainoksen uhri tällä kertaa. Kuvissa matto näyttää itse asiassa ihan kelpoiselta ja maton kuviot vastasivatkin odotuksiani muita ominaisuuksia paremmin. Hauskat. Väri näyttää silti näissäkin kuvissa paljon vaaleammalta kuin todellisuudessa.

I fell for this rug because of Instagram pictures. I should have known better.  I was little bit disappointed of its darker color than pictures tell and it is also quite thin. It’s difficult to keep it straight. But Little Helper likes it and that is the only thing that matters.

Tietoja Saara

Äiti, vaimo ja siivoushullu kirjaa omaksi ilokseen muistiin 50-luvun puutalon mittavaa remonttia ja muutosta. Mukana sisustusta, tuunausta ja pelargonioiden parissa hääräilyä.
Kategoria(t): Hankintoja, Lapselle, Sisustus, Tekstiilit Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Mattoansaan – taas!

  1. En tiedä sitten miten kivalta se näyttää muiden ihmisten kuvissa, mutta kivalta se näyttää minusta tuossakin – ja kyllä lapsella pitää ehdottomasti olla liikennematto, jolla voi huristella pikkuautoilla 🙂 Mutta harmi, että se on tuollainen rimpula. Siihen pitäisi ommella vaalea räsymatto tueksi takapuolelle tai jotain…hankalaa 😦

    Tykkää

    • Saara sanoo:

      Niinhän se on! Liikennematto pitää olla. Koin jo vähän huonommuutta, kun meidän pojalla ei sellaista ollut 🙂 Ehkäpä me totutaan rimpulaan.

      Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s