Puuveneen sisustamisesta

Sanottakoon nyt heti tähän alkuun, että vene on isännän valtakuntaa. Minulle on alusta asti tehty selväksi, että täällä ei hössötetä eikä sisusteta.

Myrsky nousee

Itse olen samoilla linjoilla. Pidetään tämä yksinkertaisena. Veneelle pitää olla helppo mennä, sen pitää olla heti valmiina lähtöön ja helppo huoltaa. Ei mitään ylimääräistä!

Lokki

Jotain pientä kuitenkin 🙂

Edessä Pispala ja Näsinneula

Lamppu osui silmiini kun oltiin muilla asioilla lamppukaupassa jo paljon ennen kuin vene saatiin vesillekään.

Kristallikruunu veneessä

Se vain oli siinä ja totesin, että tuo kyllä kuuluu veneen etukajuuttaan. Isäntä taisi olla samaa mieltä kun osti sen saman tien. Voisiko tuota sanoa jopa kristallikruunuksi?

Lamppu paikallaan

Peili on isännän hankinta.

Peili kajuutan etuosassa

Patjat on tehty vanhoista petauspatjoista ja joustavasta pieniraitaisesta kankaasta. Ei minkään standardin mukaiset vesiolosuhteisiin tarkoitetut materiaalit. Ihmeen hyvin ovat kuitenkin menossa mukana kulkeneet ja hyvänä pysyneet. Jos menevät huonoksi, ei harmita laittaa uusiakaan. Tulevat uudet olisivat ehkä vähän paksummat…

Pari tyynyä

Tyynyt nyt vaan ovat. Yksi itse hätäisesti kokoon kursittu ja loput jostain alelaatikosta. Hyvä kun nämäkin sain tuoda veneeseen.

Kattoikkuna

Ulkotilaan isäntä toivoi pitsipöytäliinaa konekopan päälle. Luitte oikein: pitsiliinaa! No, mummin varastoista sellaisia löytyi parikin sopivaa. Liina laitetaan lähes aina, kun veneellä startataan. Se on tärkeää, tyyli pitää säilyttää 🙂

Pikkuapulainen veneessä

Isännän visio olivat myöskin tinatuopit ja -snapsilasit. Niitä etsittiinkin kirppareilta ja antiikkimarkkinoilta aikoinaan ihan etsimällä. Tällaiset löydettiin sitten ajan kanssa. Jos tarkkaan katsotte, niin molempia on vain viisi kappaletta. Hakusessa on kuudennet. Myös lärvilaudalla on viisi samanlaista, kuudes on erilainen.

Tinamukit

Kuulemme mielellään vinkkejä, mistä kuudes voisi löytyä. Näistä maistuu kuulkaas kylmä valkoviini tai rommi aika hyvälle, kun alkukesästä ollaan järvellä ensimmäistä kertaa.

Jätskitauko

Ulkotilan patjat tulivat viime kesänä tiensä päähän. Tiesin, että en ehdi niitä tekemään, enkä teettämään. En edes miettimään asiaa. Keväällä poikkesin hakemassa pojalle lenkkarit marketista ja törmäsin näihin ale-patjoihin. Patjat on tarkoitettu kyllä aurinkotuoleihin, mutta mitä väliä! Tämän levyisiä on vaikea löytää valmiina ja nämä olivat vielä kivan näköisetkin. Ja mikä parasta, ne pystyy kiinnittämään kätevästi pikalukolla tuolien alta.

Lähdössä liikenteeseen

Valkoiset tyynyt päissä ovat myös alelaatikkolöytö.  Valkoinen on arka, mutta valkaisu kauden lopuksi Kloritella toimii.

Valon leikkiä kajuutan katossa

Verhot oviin on tehnyt äitini. Tähän asti ne ovat palvelleet hyvin.

Yksityiskohtia

Ja viimeiseksi, tässä on isännän työkalukassi. Tyyliin sopiva tietysti.

Työkalut tyyliin sopivassa kassissa

Kaikki on kotikutoisen näköistä ja oloista, mutta tämänkaltaisessa veneessä ei kaiken tarvitse (eikä voikaan) olla priimaa.

Illan hämärtyessä

Saa nähdä onko tänä kesänä vielä veneilykelejä. On tai ei, tämä kesä oli hyvä veneilykesä.

Kohti auringonlaskua

Auringonlasku

Little bit about decorating our boat. We want it to be simple and easy to take care. It has been lovely summer to go with the boat.

 

 

Tietoja Saara

Äiti, vaimo ja siivoushullu kirjaa omaksi ilokseen muistiin 50-luvun puutalon mittavaa remonttia ja muutosta. Mukana sisustusta, tuunausta ja pelargonioiden parissa hääräilyä.
Kategoria(t): Hankintoja, Sisustus, Tekstiilit, Tuunausta, Vanhat tavarat, Vene Avainsana(t): , , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

13 vastausta artikkeliin: Puuveneen sisustamisesta

  1. Voi aarrgh, että toi teidän vene on niin hieno lamppuineen ja pitsiliinoineen! Mutta haa, tuo työkalukassi näyttää tutulta. Isälläni oli joskus muinoin tuollainen ihan alkuperäisessä käyttötarkoituksessaan salkkuna. Lähtiessäni opiskelemaan omin sen itselleni, eipä isä ollut sitä varmaan 70-luvun jälkeen käyttänytkään. Eräänä päivänä salkku sanoi sopimuksen irti bussissa. Pohja ratkesi ja kaikki opintovälineeni levähtivät bussin keskikäytävälle. Olipa elämän tähtihetkiä se! 😉 Eli tarkkailkaa työkalukassin pohjasaumaa etteivät työkalut nyt ainakaan veteen pääse holahtamaan.

    Liked by 1 henkilö

    • Saara sanoo:

      On sinulla ollut tyylikäs koulukassi 🙂 Harmi, että hajosi. Täytyypä varoittaa isäntää tuosta hajoamisuhasta. Tämä kassi kunnostutettiin oikein suutarilla viime talvena ja vahattiin jollain, olisiko ollut jotain mehiläisvahaa tai vastaavaa.

      Tykkää

  2. Pilvi sanoo:

    What a beauty!! Tämä oli kyllä kesän paras postaus, minkä olen lukenut! Vene on oikea kaunotar ja maulla – vähäeleisesti – sisustettu. Kiva, kun laitoit näin monta kuvaa, olisin vielä voinut kahlata toisenkin mokoman läpi :). Kyllä se isäntäkin varmasti noista tyynyistä tykkää ;)) ja lamppu on piste i:n päälle.

    Liked by 1 henkilö

    • Saara sanoo:

      Kiitos Pilvi! Veneily on meille tärkeä harrastus ja osa harrastusta on tietysti veneen laitto. Tuntuu vain, että on vaikea ottaa kuvia, jotka oikeasti välittäisivät tunnelman ja fiiliksen veneestä.

      Tykkää

  3. katriina sanoo:

    Ihania kuvia! ”Kotikutoisen näköistä ja oloista” – siis kotoista! Eikö se juuri kuluukin tuollaiseen paikkaan? 🙂

    Sitten kommentti ihan toiseen asiaan. Luin Verhoomo kotosalla -blogia ja mieleeni tuli sinun oranssit vintage-tuolit, jotka löytyivät teille jonkun vanhan tädin toimesta (vai miten niiden tarina nyt menikään…) Kyselit silloin hyvää verhoilijaa, onko löytynyt? En tiedä ollenkaan, meneekö kuinka kauaksi teiltä, mutta käypä katsomassa tuota blogia, uskomattoman hienoja verhoiluja näyttää tekevän. Näen jo sieluni silmin teidän tuolit uudessa upeassa asussaan… 🙂

    Liked by 1 henkilö

    • Saara sanoo:

      Katriina, kiitos!
      Ja kiitos myös vinkistä. Kävin jo nopsasti katsomassa eilen illalla vinkkaamillasi sivuilla, mutta en ehtinyt vielä perehtyä paremmin. Tuolit ovat vielä kellarissa odottamassa kunnostusta. En ole vielä oikein kunnolla etsinytkään verhoilijaa syystä, että en ole oikein vielä osannut päättää minkä tyylinen kangas tulisi kyseeseen. Vähän olen kahden vaiheilla, että jotain saman tyyppistä kuin alkuperäiset tai sitten jotain ihan muuta. Esim. mustavalkoinen modernimpi vaihtoehto kontrastiksi. Ehkäpä se tästä kirkastuu. Olen näissä asioissa aina ollut hidas päätöksentekijä.
      Mukavaa sunnuntaita sinulle!

      Tykkää

  4. Aliisa sanoo:

    Upeasti sisustettu vene! Pitsiliinat ja kaikki ❤ Ja hei noi tyynythän on tosi kauniita eikä mitään "tyynyt nyt vain ovat" Vai pitikö niiden olla pitsityynyt? 😉

    Liked by 1 henkilö

    • Saara sanoo:

      Kiitos Aliisa! Ei, ei pitänyt olla pitsityyyjä. Tyynyt vain on. Tarkoittanee, että niihin ei ole panostettu, on ostettu mitä nyt on sattunut sillä hetkellä silmiin osumaan. Mutta ajaa siis tarkoituksensa. Niiden kanssa on mukava ottaa päikkärit, eikä tarvitse varoa perintöpitsejä 🙂
      Toivottavasti sinun operaatio on onnistunut ja voit paremmin?

      Tykkää

  5. Karoliina sanoo:

    Ihania kuvia ja aivan upea vene! Tyylikäs mutta kodikas. 🙂

    Liked by 1 henkilö

    • Saara sanoo:

      Kiitos Karoliina! Meniköhän veneilykelit jo? Vähän siltä näyttää. Viime kesänä ne vasta alkoivat elokuussa. Mukavaa viikonloppua!

      Tykkää

  6. Milla sanoo:

    Aivan mahtava on veneenne kyllä, näkee että siitä pidetään hyvää huolta. Ja tuo lamppu on aika upea! Tinatuopit ja -snapsilaulut viimeistelevät tunnelman. Toivottavasti pääsette vielä vesille elokuun kauniina iltoina!

    Liked by 1 henkilö

    • Saara sanoo:

      Milla, lamppu oli löytö ja toimi myös motivaattorina tehdä vene valmiiksi. Lampussa jotenkin kiteytyi tavoite, mitä tavoiteltiin veneen kunnostamisessa. Vielä ei veneelle olla päästy elokuussa. Tänään oli hyvä päivä, mutta meillä oli puumajan tuparit 🙂

      Tykkää

  7. Paluuviite: Miljöö | Tuulentupa

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s