Melkein mustikkamuffinssit

Olen toivoton tunari keittiössä. Tai ehkä en ihan toivoton, mutta mielenkiintoa leipomiseen ja kokkailuun saa kyllä hakea. Joskus, tosi harvoin, saatan saada inspiraation leipoa tai kokata vähän paremmin. Inspiraatio tulee yleensä silloin, kun käytettävissä on tavallista enemmän aikaa. Tarvitsen aina ohjeen. Teen jauhelihasopankin reseptin kanssa. Ja kiireessä menen vain paniikkiin ja saan hepulin, jos aikaa ei jääkään keittiön siistimiselle ja pöydän kattamiselle.

Viikolla minulle tuli ystäviä kylään ja jotain tarjottavaa oli saatava pöytään. Minulla olisi koko päivä aikaa laittaa kaikki kuntoon. Vähän kyllä hidasta puuhaa kyynärsauvojen kanssa, mutta muuten aikaa oli runsaasti ja olin hyvällä päällä, melkein aloin innolla leipomishommiin.

Valmiista pakastepohjasta tehdyn ja onnistuneen sieni-pekonipiirakan jälkeen siirryin makeisiin. Idioottivarma, useampaan kertaan testattu, maailman helpoimpien mustikkamuffinien resepti siis auki läppäriltä ja toimeen.

Mutta mutta! Minulla ei ollutkaan yläkerrassa mustikoita. Kellarin pakastimelle en keppien kanssa aikonut lähteä, joten suunnitelmiin tuli muutos. Voisi kai nämä mustikkamuffinssit tehdä vadelmistakin. Ohje on onneksi niin helppo, että ei kun aineet sekaisin ja muffinssit uuniin.

Aineita sekoittaessani vähän ihmettelin että mitenkäs nämä jauhot nyt niin karkean oloisia ovat. Heräsi epäilys ja kävin tarkistamassa. Kyllä. Olin laittanut kulhoon vehnäjauhojen sijaan sämpyläjauhoja. En aikonut kuitenkaan heittää taikinaa menemään vaan vähän nokeutin taikinaa maidolla ja kääntelin vadelmat joukkoon – ja laitoin sormet ristiin. Ystävilläni ei ole leipomistaidoistani mitään harhakäsityksiä, joten joko muffnssit ovat syötäviä, tai sitten saisimme kunnon naurut.

Yllättäen tuoreet ”mustikkamuffinssit” olivat itse asiassa oikein hyviä, hiukan rapea pinta ja täyteläinen sisus. Niitä on pitkin viikkoa tarjoiltu meillä poikenneille muillekin vieraille. Kukaan ei ole vielä toistaiseksi jättänyt niitä lautaselle syömättä.

Palaa mieleeni toinenkin kömmähdykseni parin vuoden takaa, jolloin tein synttärivieraille feta-tomaattipiirakkaa. Valmistaikinapohjalla mentiin silloinkin. Kahvipöydässä sitten maistaessani piirakkaa vieraiden kanssa totesin, että hyvänen aika, olen käyttänyt makeaa piirakkapohjaa! Huvittuneet vieraat kyllä olivat kohteliaita ja itsekin vähän olin sitä mieltä, että itse asiassa yhdistelmä ”makea pohja ja suolainen piirakka” toimi yllättävän hyvin. Voisin jopa suositella sitä muillekin kokeiltavaksi 🙂

Makoisaa loppuviikkoa!

Ps. Kumpi on oikein muffinssit vai muffinit?

Some baking this week.