Toisen adventtisunnuntain touhuja

Rauhaisaa toisen adventtisunnuntain aamua!

Toinen adventtisunnuntai

Otsikko on hiukan harhaanjohtava, sillä mitään touhuja en aio tänään tehdä. Kaamea flunssa on hiljentänyt minut täksi viikonlopuksi. Ihan kirjaimellisestikin. Olen nimittäin menettänyt ääneni. Sormet ristissä, että ääni palautuu huomiseksi.

Joulutähti hyllyssä

Keittiön hylly joulun alla

Sen verran kuitenkin tehtiin, että  sytytettiin adventtikynttilät. Ja eilen otin pari kuvaa ihanasta auringonpaisteesta. Tosin sisätiloissa, mutta kuitenkin.

Ruokailuhuoneen ikkunanäkymät

Jouluruusu auringossa

Eipä muuta. Viettäkäähän ihastuttava sunnuntaipäivä!

Adventtikynttilät sivupöydällä

Have a nice second Sunday of Advent.

Tietoja Saara

Äiti, vaimo ja siivoushullu kirjaa omaksi ilokseen muistiin 50-luvun puutalon mittavaa remonttia ja muutosta. Mukana sisustusta, tuunausta ja pelargonioiden parissa hääräilyä.
Kategoria(t): Sisustus Avainsana(t): , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

4 vastausta artikkeliin: Toisen adventtisunnuntain touhuja

  1. Milla sanoo:

    Ihanan rauhallisia kuvia, kuin juuri sunnuntaihin sopivia ❤ Pikaista paranemista!

    Liked by 1 henkilö

  2. Noniin, viime vuonna askarreltu tähti pääsi sentään ylähyllylle! Musta se ja noi tähdet ylipäätään on niiiin kivoja 🙂 Toivottavasti äänesi on palannut!

    Liked by 1 henkilö

    • Saara sanoo:

      Tähti pääsi ylähyllylle joo 🙂 Sen jälkeen en olekaan ehtinyt/pystynyt tekemää mitään enenmpää joulun eteen. Ääni palasi, mutta tilalle tuli järisyttävä ja pitkä vatsatauti. En voi suositella. Ja sen helpotuttua, edellinen tauti vaan pysyy ja pysyy.
      Mutta, aurinko paistaa! Ehkäpä tämä tästä…

      Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s