Puutarhablogeja

Huomaan kevään edetessä selailevani puutarhablogeja enenevässä määrin. Myös Pinterest on täynnä valtavan kauniita puutarhakuvia, joita olen tallennellut itselleni inspiraatiokuviksi. Niistä ehkä saa jotain käsitystä siitä mitä haluaisin. Sormeni oikein syyhyävät päästä pihatöihin nyt kun viimeinkin luulisin tietäväni mitä pihassa pitäisi tehdä.

Sateenvarjojalava ilta-auringossa

Ei mitään isoja mullistuksia enää, mutta kaikenlaista pientä itselle merkityksellistä kuitenkin. Pala kerrallaan. Ihanaa kun tulee kevät ja maa alkaa sulaa!

Vieraita

Koska olen viettänyt aikaani puutarhablogeja selaillen, ajattelin antaa teillekin pari vinkkiä kivoista blogeista, joista itse saan virikkeitä.

Pergola talvella

Sini K:n Kasvihormoni -blogissa on toinen toistaan herkullisimpia kuvia ja hyviä, käyttökelpoisia vinkkejä puutarhailusta ja sisäkasveista innostuneelle. Hernepensaskujanne on mielenkiintoinen, vähän erilainen lähestymistavan omaava blogi. Blogin ja puutarhan fokus on potagerissa, johon otettu vaikutteita englantilaisista-, ranskalaisista-, historiallisista- ja keittiöpuutarhoista.
Tuplasti terapiaa on blogi, jonne palaan kerta toisensa jälkeen ihastelemaan sykähdyttävän kauniita kuvia ja kahta hienoa puutarhaa – mökillä ja kotona.
Saaristopuutarhaa (@saaristopuutarha) seuraan pääasiassa Instagramissa. Mielenkiintoiset instakuvat ovat kuitenkin jo houkutelleet minutkin, kovin laiskan blogien seuraajan, myös blogin puolelle. Saaristo, maisemat, puutarha, ennakkoluulottomat kokeilut…
Kukka & Kaali -blogin löysin vasta tällä viikolla, mutta luulenpa jääneeni tähänkin koukkuun.

Takapiha kevättalvella

Kiitos teille ja kaikille muillekin ihanille puutarhablogien pitäjille! Olette tärkeitä inspiraation lähteitä, puhumattakaan ihan perus neuvoista ja ohjeista, joita tällaiset aloittelevat tai muuten vaan kokemattomat puutarhurit tarvitsevat.

Tulppaanit Riihimäen lasipurkissa

I have started to read more and more gardening blogs lately. I have also saved some inspiration pictures into Pinterest. There you might see what I want to aim to with my garden. Now I wrote few hints and links to interesting gardening blogs (above).

Tietoja Saara

Äiti, vaimo ja siivoushullu kirjaa omaksi ilokseen muistiin 50-luvun puutalon mittavaa remonttia ja muutosta. Mukana sisustusta, tuunausta ja pelargonioiden parissa hääräilyä.
Kategoria(t): Kasvit, Pihalla. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

14 vastausta artikkeliin: Puutarhablogeja

  1. Mä niiiiin haluaisin innostua puutarhanhoidosta, mutta kun ei. Onneksi meidän tontilla ei tarvitse. Muiden puutarhakuvia on kyllä ihan hauska katsella ja innostusta seurata 🙂

    Liked by 1 henkilö

  2. Marttilan tilan Jonna sanoo:

    Kiitos blogivinkeistä, pari jäi heti lukulistalle.:) Kyllä vaan täälläkin sormet syyhyää kasvimaalle ja kukkapenkkeihin, mutta ei enää kauaa!

    Liked by 1 henkilö

    • Saara sanoo:

      Hauskaa kun poikkesit! Olen seurannut tiliäsi Instassa, mutta nyt vasta kävin ensimmäistä kertaa vilkaisemassa blogiasi (en ehtinyt vielä kommentoida) ja löysin ihania juttuja. Mikä miljöö ja mitä kuvia! Erityisesti teidän häistä oli niin tunnelmalliset ja ihanat kuvat. Tykkäsin.

      Tykkää

  3. Taru sanoo:

    Ihana kevättunnelma sun kuvissa! ”Lupaus valosta” voisi olla kuvasarjan nimi 🙂

    Liked by 1 henkilö

    • Saara sanoo:

      Kiitos Taru! Otin kuvat kutakuinkin talven ainoana päivänä, kun aurinko paistoi, enkä ollut töissä ja oli vähän edes lunta maassa. Täällä ei nimittäin koko talvena ole juurikaan ollut lunta, Olen tehnyt lumityötkin vain kolme (!!) kertaa koko talvena ja nekin vähän niinkuin muodon vuoksi. Mutta, mutta, VALOa kohti 🙂

      Tykkää

  4. Pauliina sanoo:

    Olin aivan otettu sanoistasi 🙂 Sinulla on raikas blogi, joka jää mieleen. Sisustustyylimme ovat aika erilaisia, mutta todella piristävää oli katsella kuvia kodistasi. Mietin miten monia erilaisia ihania tyylejä onkaan, mutta kaikkea ei voi itselle saada 😉 Niitä toisenlaisia on sitten kauhean kiva ihastella blogeissa. Jäin lukijaksi 🙂

    Liked by 1 henkilö

    • Saara sanoo:

      Ihan samaa olen Pauliina miettinyt kun ihastelen muiden kauniita koteja. Omassa tyylissä on pitäydyttävä ettei mene vallan sekaisin kaikesta kivasta 🙂

      Tykkää

  5. Pilvi sanoo:

    En ole vielä päästänyt itseäni hurahtamaan kevätpuutarhasteluun, mutta veikkaan, että se ennen pitkää tapahtuu. Siellä sitä siis on jo kovasti ilmassa :). Ehkä ei mulla kuitenkaan ihan vielä, kun on lumet maassa. Kasvimaa-/yrttijutut lyö innostukseni laidan yli heti, kun kasvukausi alkaa :).
    Kuvat postauksessa ovat niin raikkaat…

    Liked by 1 henkilö

    • Saara sanoo:

      Pilvi, en mäkään oikeastaan ole mitään varsinaisesti tehnyt, mutta suunnitellut tekeväni kyllä – sehän on melkein sama asia. Lomalla piti vaihtaa kukkamullat ja katsoa pelakuista pistokkaat. Loma loppuu nyt, enkä vielä ehtinyt…

      Tykkää

  6. Hyvät ideat on mainiota laittaa talteen!
    Jos ei ensi kesänä toteuta, niin ehkä sitten jonain toisena löytää idean omastakin puutrhastaan!

    Lempeää kevän odotusta ja haaveilua!

    Liked by 1 henkilö

  7. Pirjo sanoo:

    Oho, oikein paljon kiitoksia kauniista sanoistasi!
    Tälläistä rönsyilyä täällä blogissani, mukava kun tykkäät 😉

    Liked by 1 henkilö

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s