Patio uusiksi

Mitä tähän nyt sitten sanoisi? Patio meni uusiksi.

Patio

Okei. Tiedettiin ottavamme riski, kun tehtiin patio vanhoista tiilistä. Tiedettiin, että vesi ja jää todennäköisesti tekevät tuhojaan. Ja jonkin verran tekivätkin. Mutta lopulta syy ei ollutkaan siinä miksi tiilet oli vaihdettava pois.

Uudet pihakivet

Pari kesää meni ihan kivasti, mutta viime kesänä tuli ”lieteongelma”. Tai miten sitä nyt kuvailisi. Tiilissä alkoi kasvaa levää tai jotain muuta vihreää mönjää. Yritin putsatakin kaikenlaisilla aineilla, mutta levä tuli takaisin ja lopulta se oli yhtä lillua. Liukaskin kuin mikä.

Innokas apuri

Tänä kesänä todettiin, että pakko vaihtaa kunnon kivet tilalle. Hankittiin sitten samat pihakivet kuin yläpihankin patioon. Ihan kivathan nämäkin ovat, mutta tiilien tuoma rouheus ja kontrasti katosi.

Valmista

Mitäpä tuota enää harmittelemaan.  Yksi viikonloppu tässä meni, kun ei pikkusateista piitattu. Pohjatyöthän oli periaatteessa jo tehty. Pikkusen lisättiin hiekkaa ja sitten vain ladottiin kivet. Pikkuapulainen oli tietysti ”reippaana” touhuissa mukana.

Valmis patio, päiväunien aika

Nyt on hyvä.

Patio näkyy parvekkeelta

We had to remake our patio. Old bricks didn’t survive weather and also started to grow some sort of alga. Green slippery patio was not very nice. Now we have new yard stones and patio is okay again.

Tietoja Saara

Äiti, vaimo ja siivoushullu kirjaa omaksi ilokseen muistiin 50-luvun puutalon mittavaa remonttia ja muutosta. Mukana sisustusta, tuunausta ja pelargonioiden parissa hääräilyä.
Kategoria(t): Hankintoja, Pihalla Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

4 vastausta artikkeliin: Patio uusiksi

  1. Pirskatin levää aina pukkaa joka paikkaan 😦 Mutta onhan tuo nyt tosi kaunis harmaistakin kivistä tehtynä, vaikka rustikkisuus katosikin.

    Liked by 1 henkilö

  2. Paluuviite: Puutarhavuosi 2017 | Tuulentupa

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s