Meillä on sohvapöytä!

Onpa hienoa nostaa illalla jalat sohvapöydälle 🙂

Meillä on sohvapöytä!

On kätevää kun voin sohvalla pötkötellessäni ja sudokua täytellessäni ojentaa käteni ja laittaa silmälasit sohvapöydälle. Ja kuinka kivaa onkaan laskea illalla punaviinilasi sohvapöydälle. Asetella siihen pihalta poimittuja kukkia. Laittaa sisustuslehdet nätisti odottamaan rauhallista hetkeä.

Pöydän tuunausta

Nyt meilläkin on se! Aikas pitkään on oltu ilman. Myin aikoinaan arkkupöydän pois ja Pikkuapulaisen ollessa pienempi emme tarkoituksella halunneetkaan pöytää. Pari vuotta olen nyt kuitenkin jo enemmän tai vähemmän aktiivisesti haeskellut sopivaa pöytää olohuoneeseen (edelleen ongelmahuone).

Siiklausta

Kuten minulla aina, jotkut asiat ottavat aikaa. Tarvitsen paljon aikaa jahkailuun. Ja kuten sanottu, kyllä sen sitten tietää kun sopiva tulee kohdalle. Joskus se kestää vähän kauemmin.

Hiottu

Kun näin tämän pöydän torissa myynnissä 15 eurolla, lähetin isännän oitis hakemaan sitä. Tummanruskea pöytä oli hionnan ja uuden pinnan tarpeessa. Lisäksi se ei sopinutkaan olkkariin, ainakaan sellaisenaan. Se näytti aivan liian isolta ja korkealta. Tuumailin sitten, että katkaistaan jalat – ei siitä ainakaan kovin isoa rahallista tappiota tulisi jos pöytä menisi pilalle. Seitsemän senttiä jaloista pois ja pöytä ei enää näyttänytkään liian isolta. Itse asiassa pöytä näyttää lyhyemmillä jaloilla muodoltaankin paljon paremmalta kuin alkuperäinen. Lähtötilanteesta en huomannut ottaa valitettavasti kuvaa.

Maalia pintaan

Seuraava jahkailun aihe oli pöydän väri. Jos se olisikin ollut hiukan vaaleampaa puuta, se olisi saanut olla sellaisenaan. Tai joka tapauksessa se olisi tarvinnut hioa ja pintakäsitellä uudelleen mutta väri olisi saanut jäädä. Konsultoin ystäviäni väriasiassa, kokeilin kuvankäsittelyssä mikä olisi kiva, jahkasin ja jahkasin.

Vaaleanharmaa sohvapöytä

Kaiken jahkaamisen huipennukseksi valitsin lopulta vaaleanharmaan, josta en ollut kenenkään kanssa keskustellut enkä kokeillut kuvankäsittelyssä. Yhtäkkiä vain päätin, että sillä mennään. Väri on sama, kuin mikä meillä on keittiön liinavaatekaapissa.

Ongelmaolkkari

Ihan kiva tästä tuli. Taidanpa mennä nostamaan jalat pöydälle. Tietysti punaviinilasin kanssa.

Sohvapöytä

Mukavaa lauantai-iltaa!

I found a new living room coffee table. 15 euros and a little bit of work. It turned out quite okay.

Tietoja Saara

Äiti, vaimo ja siivoushullu kirjaa omaksi ilokseen muistiin 50-luvun puutalon mittavaa remonttia ja muutosta. Mukana sisustusta, tuunausta ja pelargonioiden parissa hääräilyä.
Kategoria(t): Hankintoja, Olohuone, Sisustus, Tuunausta, Vanhat tavarat Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

4 vastausta artikkeliin: Meillä on sohvapöytä!

  1. Oi, miten ihana! Sopii teidän olkkariin kuin nenä päähän. 🙂 Kyllä tuohon kelpaa nostella niin jalkoja kuin punaviinilasejakin!

    Liked by 1 henkilö

    • Saara sanoo:

      Anna kiitos! Olen itsekin tästä innoissani. Ehkäpä sen vuoksi, että oltiin niin pitään ilman sohvapöytää, tuntuu nyt niin ylelliseltä kun voi ihan vaan teemukinkin laskea pöydälle. JA nostaa jalat ylös 🙂

      Liked by 1 henkilö

  2. Joo, kyllä sohvapöytä on poikaa! Ja entistä mukavammalta se tuntuu kun oma kädenjälki näkyy siinä 🙂

    Liked by 1 henkilö

    • Saara sanoo:

      Just näin. Nyt kun tuo on tuossa ollut pari viikkoa, niin herää kysymys että miten ihmeessä ollaan pärjätty ilman näin kauan!

      Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s