Jääkaappiin lisätilaa

Blogiyhteistyö: Orthex Group

Meidän ihana SMEG jääkaappi on kyllä juuri niin korea kuin odotettiinkin sen olevan. Sen muhkea ulkoasu antaa kuitenkin ymmärtää, että jääkaappi olisi hiukan tilavampi. Turha pakastelokero vie kaapista suuren tilan ja näin ollen meidänkin pienen perheen tarpeisiin jääkaappi on hiukan liian pieni.

Aika laittaa jääkaappi järjestykseen

Jos kävisimme kaupassa joka toinen päivä tilanne voisi olla toinen, mutta haemme kerran viikossa valmiiksi pakatut kauppakassit kaupasta kotiin ja viikon ostokset täyttävät kaapin ääriään myöten.

Jääkaappiin järjestystä

Kuin tilauksesta Orthex Groupilta otettiin yhteyttä, haluaisinko kokeilla heidän jääkaapin järjestämiseen soveltuvaa tuotetta. SmartStore Compact Clear -laatikoiden avulla saisin jääkaappiin jonkinlaista organisoitua järjestystä. Lisäksi voisin nostaa tietyt jutut, kuten esimerkiksi aamupalatarvikkeet kerralla esiin ja taas takaisin kaappiin.

Aamupalan tekoon

Tuumasta toimeen ja jääkaapin siivoukseen. Siivoan jääkaapin pintapuolisesti joka viikko kun isäntä tuo viikko-ostoskuorman keittiöön. On mukavampi ladata puhdas jääkaappi täyteen viikon syötäviä. Nyt tein vielä hiukan perusteellisemman siivouksen ja järjestelin kaapin uudelleen.

Orthex Samrt store CompactClear

Yllätys yllätys! Olin varautunut siihen, että kuvausta varten jättäisin osan tavaroista laittamatta takaisin kaappin. Vaan toisinpa kävi. Kaappiin jäi niin paljon ylimääräistä tilaa, että jouduin feikkaamaan tyhjillä laatikoilla jääkaappia täydemmän näköiseksi. Näiden laatikoiden etu on siinä, että kansien päälle voi ladata uusia samanlaisia laatikoita tai jotain muuta tavaraa. Näin jääkaapin kaikki tila tulee hyödynnettyä. Ei hassumpaa.

Pöydässä

Tarjoilu- ja säilytysastia

Laatikoiden ulkoasu on kivan yksinkertainen ja pelkistetty. Nämä voi nostaa ihan hyvin tarvittaessa sellaisenaan pöytään toimittamaan tarjoiluastian virkaa. Arkikattauksessa ihan raikas sellaisenaan.

Siivottu ja järjestetty jääkaappi

Aika näyttää kuinka hyvin tämä uusi järjestys palvelee arkea.  Nyt kaappi kuitenkin miellyttää ulkoasunsa lisäksi myös sisäpuolelta silmää. Parin päivän kokemus on se, että jääkaapin ovi ei käy niin tiuhaan tahtiin kun nostan aina tietyt tarvikkeet laatikossa kerralla kaapista ulos enkä yksi asia kerrallaan. Ja saatiinpa samalla järjestystä vähän muihinkin kaappeihin.

Kaapit järjestykseen

Kiitos Orthex Group!

Trying out these smart containers for fridge in  cooperation with  Orthex Group. These SmartStore Compact Clear boxes made our fridge feel much bigger. Not bad. 

Tietoja Saara

Äiti, vaimo ja siivoushullu kirjaa omaksi ilokseen muistiin 50-luvun puutalon mittavaa remonttia ja muutosta. Mukana sisustusta, tuunausta ja pelargonioiden parissa hääräilyä.
Kategoria(t): Astiat, Hankintoja, Keittiö, Yhteistyö Avainsana(t): , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

8 vastausta artikkeliin: Jääkaappiin lisätilaa

  1. Roosa sanoo:

    Onko tuo aamiaislaatikko kokoa M? Ja kurkku-paprikalaatikko xs? Yritän vähän hahmottaa näitä kokoja 🙂 Nämä on ihan järjestelijän unelma ❤ 😀

    Liked by 1 henkilö

    • Saara sanoo:

      Kyllä, aamiaislaatikko on M ja pienin eli kurkku-paprikalaatikko SX. Ensin ajattelin, että tuo pienin koko on aikalailla turha, mutta olen sitten kuitenkin käyttänyt sitäkin esim. pikkutomaattien säilyttämiseen ja sen sellaiseen. Mutta järjestelyyn S ja M mielestäni aika passelin kokoisia laatikoita.

      Tykkää

  2. MarianneJ sanoo:

    Ja kauniitakin ovat!

    Liked by 1 henkilö

  3. Meillä on ehkä turhankin iso jääkaappi kahdelle ihmiselle, mutta heti kun on vieraita tulossa, se osoittaa tarpeellisuutensa. Normaalitilanteessa siellä on suunnilleen juustopaketti yhdellä hyllyllä ja kurkku toisella 🙂 Hyvä että sait Smegiin lisää tilaa laatikoilla!

    Liked by 1 henkilö

    • Saara sanoo:

      Vieraat ja juhlapyhät! Meidän jääkaappi ei yleensä riitä. Onneksi suurin osa pyhistä on talvella ja saadaan osa ruuista parvekkeelle. Mutta nyt on parempi. Vaikkakin blogiyhteistyö, niin aidosti olen ilahtanut kuinka hyvin tämä. Toimii. Odotuksia paremmin, myös käytännössä.

      Tykkää

  4. Anneli sanoo:

    Olen vuosikaudet käyttänyt samaan tarkoitukseen läpinäkyviä irtokarkkilaatikoita. Eiväthän ne noin kauniita ole, mutta aivan toimivia ja niitä saa ilmaiseksi.

    Liked by 1 henkilö

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s