Sinappikaali

Istutin alkukesällä kottikärryyn aikaisempien vuosien tapaan minikasvimaan. Yrttejä, mansikan ja tomaatin taimet ja koristeeksi vähän kesäbegoniaa väliin. Lopuksi istutin keskelle vielä päivälliseltä jääneen rucolan lopun.

Rucolan kukka

Siinäpä onkin käynyt sitten niin, että rucola roihahti kasvamaan niin, että sen suhteen olemme todellakin olleet omavaraisia tämän kesän. Tosin nyt loppukesästä se on ollut maultaan aikas kitkerää. Ymmärrän hyvin mistä se on saanut toisen nimensä ”sinappikaali”.

Sinappikaali

Rucolan kukkimista ei pysäyttänyt mikään. Yritin aluksi kitkeä kukat pois koska olen jostain saanut sen käsityksen, että lehdet olisivat silloin parempia maultaan ja kasvi muutenkin satoisampi. Luovutin kuitenkin koska tätä ei pystynyt kitkemällä pysäyttämään. Ja koska lehdet ovat jo tosiaan aika kitkeriä, niin olkoon.

Minikasvimaa kottikärryissä

Kivojahan nuo kukat ovat. Ja aika erikoisia. Valkoisten kukkien ystävänä olen oikeastaan aika ihastunutkin niihin. Jostakin luin, että kukat olisivat myös syötäviä. Nämähän olisivat kyllä kiva koristus vaikkapa salaatissa.

Rucolan kukintaa ei pysäytä mikään

Mukavaa helleviikon jatkoa! Muistakaa juoda riittävästi.

Rucola minikasvimaalla

Rucola started blooming in my mini kitchen garden. White flowers look nice although Rucola dos not taste that good anymore, it tastes quite bitter.

 

Tietoja Saara

Äiti, vaimo ja siivoushullu kirjaa omaksi ilokseen muistiin 50-luvun puutalon mittavaa remonttia ja muutosta. Mukana sisustusta, tuunausta ja pelargonioiden parissa hääräilyä.
Kategoria(t): Kasvit, Pihalla. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Sinappikaali

  1. Nojoo! Tomaattia mä arvasin myös lehtien perusteella. Varmasti on kitkerää kun lehdet oli niin jämäköitä. Mutta hauska koristekasvi ainakin! Täytyypä kokeilla joskus rucolan lyömistä kukkaruukkuun!

    Liked by 1 henkilö

    • Saara sanoo:

      Jep. Ei ollut tomaatti, mutta varmaan niidenkin lehdet saattavat maistua yhtä kitkeriltä kuin meidän rucola just nyt 🙂 Alkukesä kyllä nautittiin rucolaa ihan joka salaatin yhteydessä, joten saatoin ehkäpä vähän kyllästyäkin siihen hetkeksi.

      Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s