Ruukkuja ja pistokkaita

Tänään on ollut hyvä päivä päätellä keskeneräisiä kotitöitä. Ulkona on ollut hyytävän kylmä, joten omatunto ei soimaa yhtään, vaikka lähes koko päivä meni sisällä.

Värinokkonen

Keittiön puuhellan päällä on ollut pistokkaita odottamassa istuttamista jonkin aikaa. Inspiraation puute on johtunut enimmäkseen siitä, että mielestäni minulla ei ollut niille sopivia ruukkuja.

Uudet vanhat ruukut

No nyt on! Vappuna minulla oli hetki ylimääräistä aikaa ja selailin nopsasti löytyisikö jotain torista. Tänään hain sitten saaliin. Kävi niin hyvä tuuri, että löysin kahdesta paikasta, samalta puolelta kaupunkia Arabian vanhoja ruukkuja. Hinnankin sain tingittyä suhteellisen kohtuulliseksi. Sen verran olen näitä silmäillyt kirppareilla, että tiedän mitä niistä pahimmillaan voidaan pyytää.

Arabian kukkaruukut

Kaikki ruukut ovat priimakunnossa. Se jo pelkästään kertoo ruukkujen laadusta, kun ottaa huomioon niiden iän. Valkoista putsasin vielä hieman ihmesienellä ja siitä tuli lähes uuden veroinen. Ei ihme, että nämä ovat niin suosittuja – ihan eri tuntu kuin uusissa ruukuissa.

Pistokkaan istutus

Istutuspuuhia

Tänään istutin ruukkuihin 90-vuotiaan isotätini juurruttamaa värinokkosta ja talven jäljiltä pelastamaani kultaköynnöstä.

Kultaköynnös

Värinokkosen pistokkaat

New old pots of Arabia for my cuttings. These are such quality pots and at least a couple of decades old.

Tietoja Saara

Äiti, vaimo ja siivoushullu kirjaa omaksi ilokseen muistiin 50-luvun puutalon mittavaa remonttia ja muutosta. Mukana sisustusta, tuunausta ja pelargonioiden parissa hääräilyä.
Kategoria(t): Astiat, Hankintoja, Kasvit, Keittiö, Vanhat tavarat Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

6 vastausta artikkeliin: Ruukkuja ja pistokkaita

  1. Mullakin on 4,5 kpl noita ruukkuja. Se puolikas on ruukku ilman lautasta…voi kun jostain sais sille lautasen! Noi on kauniita, mutta mun mielestä vähän vaikean muotoisia ruukkuja kun alaosa kapenee niin voimakkaasti. Sen kun täyttää leca-soralla tai ruukunsirpaleilla, niin jäljelle jää suhteettoman leveä ja matala multatila. Siihen on vaikea sovittaa kasvia, joka on ennen kasvanut perinteisen mallisessa ruukussa

    Liked by 1 henkilö

    • Saara sanoo:

      Näitä ruukkuja taitaa löytyä lähes joka taloudesta. Ja nyt minultakin 🙂 Minusta nämä ovat vaan niin hienot! Haluaisin muutaman isommankin. Malli on varmaan tosiaankin ongelma, jos siirtää toisesta ruukusta istuttetavan näihin. Mutta tyylikkäitä, kiistämättä.

      Tykkää

  2. Minna sanoo:

    Voi kun nämä tulisivat uustuotantoon… Vaikka aluslautasen takia hinta nousisi kyllä aika kovaksi.

    Liked by 1 henkilö

    • Saara sanoo:

      Sanos muuta! Ilman muuta pitäisi tulla uustuotantoon. Mitkään ruukut eivät oikein kolahtaneet, kun yritin uusia hakea. Nämä ovat kauniit.

      Tykkää

  3. MiiMiin Koti sanoo:

    Oih, nämä ruukut on niin kauniita. Mahtavaa, että sait haalittua noin monta itsellesi.

    Liked by 1 henkilö

    • Saara sanoo:

      Eikös ollutkin hyvi tuuri kun samalla reissulla tarttui haaviin näinkin monta. Vielä kun pari vähän isompaa löytyisi…

      Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s