Kiviportaiden luonnostelua – ja mansikka

Sain työkavereilta kiitokseksi valtavan suuren ja upean mansikan. Tiesin heti, että sen paikka on tänä kesänä meidän pikkupergolassa. Siinä sen on hyvä olla. Auringossa, mutta hiukan siivilöidyin sätein koivun katveessa. Toivon vain, että muistan kastella sitä tarpeeksi.

Mansikka ilta-auringossa

Viime viikonloppu oli ihana, täydellinen kesäviikonloppu. Ennakkosuunnitelmista poiketen, en avannut työläppäriä koko viikonloppuna. Puuhastelin ulkona molempina päivinä aamusta iltaan.

Mansikka

Meillä on takapihalla pieni rinne, jossa ruoho ei kasva paikka paikoin kunnolla tai lainkaan. Lisäksi rinteestä on hankala leikata nurmikkoa.  Rinteen uudistamisprojekti on poltellut mielessä jo pari kesää. Kahden edellisen kesän aikana sain kolmasosan rinteestä jo aika kivaan kuntoon kuunliljoilla ja lamoherukalla. Loput rinteestä onkin ollut sitten vähän surullisempi näky.

Pikkupergola

Pikkuhiljaa olen alkanut mielessäni nähdä rinteessä kiviportaat. Ja erilaisia ihania maanpeitekasveja portaiden vierellä ja miksei väleissäkin. Olemme sittemmin haalineet kaiken näköisiä vähänkin tasaisia kiviä. Naapurin isännän pellolta ja kivikasalta sekä sähköpiuhojen vedon jälkeen omasta ojasta. Kyselimme tarjousta ihan kunnon kivistäkin, mutta hinta oli niin päätä huimaava, että aiomme tyytyä näihin jemmaamiimme kiviin.

Vaiheessa

Keräilin Pinterestiin fiiliskuvia kiviportaista ja niiden pohjalta nämä haalimamme kivet alkoivat tuntua ihan hyvältä vaihtoehdolta. Nimenomaan haluankin, että portaat näyttävät satunnaisista kivistä kyhätyiltä.

Kiviporraskyhäelmä

Illansuussa hain kameran, jotta saisin portaista vähän työvaihekuvia. Rinne näytti kuitenkin edelleen niin kammottavalta, että zoomi kääntyi kohti pergolaa ja mansikkaa. Porraskuviksi tässä keskeneräisyyden vaiheessa riittänee nämä kaksi.

Mansikka

I got wonderful strawberry as a thank you gift from work. It looked lovely in the evening sun, so instead of helping making stone stairs into garden or taking pictures of the process, I ended up shooting strawberry in our small pergola.

Tietoja Saara

Äiti, vaimo ja siivoushullu kirjaa omaksi ilokseen muistiin 50-luvun puutalon mittavaa remonttia ja muutosta. Mukana sisustusta, tuunausta ja pelargonioiden parissa hääräilyä.
Kategoria(t): Kasvit, Pihalla, Tuunausta Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

4 vastausta artikkeliin: Kiviportaiden luonnostelua – ja mansikka

  1. Enpä oo ennen nähnyt mansikkaa, jossa on punaiset kukat. Nätti! Minkähän väriset marjat siihen tulee… 😉 Kivien kanssa puuhastelu on hauskaa – paitsi jos jättää sormen kivien väliin kuten meidän isäntä viime kesänä, sormen pää meni täysin muussiksi luita myöten…eli olkaa varovaisia!

    Liked by 1 henkilö

  2. Marika sanoo:

    Oo, noista kiviportaista tulee varmasti upeat!

    Liked by 1 henkilö

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s