Freesattu kodinhoitohuone

Kyllä nyt kelpaa taas pestä pyykkiä!

Päivitetty kodari

Kirjoittelin aiemmin kodinhoitohuoneen päivitystarpeesta. Yhdeksän vuotta sitten rempatun kodinhoitohuoneen työtaso ja taustalevy olivat todellakin saaneet siipeensä kosteudesta ja kovasta käytöstä. Laminaatti välitilan taustalevynä ei myöskään toiminut ja vakuuttanut minua koko aikana.

Niinpä sitten yhtäkkiä tarmonpuuskassa purimme tasot ja levyt pois, tyhjäsimme kaapit, irrotimme ovet ja… Ja, sitten ihmettelimme, että mitä tilalle. Ei se niin helppoa olekaan löytää jotain nopeasti. No, nopeasti ei löytynyt, mutta kun löytyi, saatiin toimitukset kuitenkin nopeahkosti. Mikä sekään ei näytä olevan itsestäänselvyys nykyään.

Työtaso

Haaveilemieni kiiltävän keltaisten retrolaattojen tilalle valitsin suorakaiteen muotoista mattavalkoista laattaa. Ihan vain sen vuoksi, että samassa tilassa olevien WC:n ja suihkun seinät ovat myös samankaltaista, mutta isompaa laattaa. Vaikka valinta olikin kompromissi, olen nyt niin iloinen siististä ja laadukkaammasta ilmeestä kodinhoitohuoneessa.

Siistin ilmeen tuo myös työtaso, joka oli mielestäni oiva löytö. Nanolaminaattitaso on nyt jo käytössä osoittautunut helposti hoidettavaksi ja siistiksi. Se miellyttää yksinkertaisuudessaan myös minun silmää ja sopii mielestäni vanhojen kaappien kanssa niin hyvin yhteen, kuin olisivat alun perinkin yhteen suunniteltu. Sen samettinen pinta on vanhaan kiiltävään tasoon verrattuna huikea edistys.

Kodinhoitohuone

Kaapit ovat siis yhdeksän vuoden takaa, samoin lattia. Työtaso ja välitilan laatat ovat uutta. Vanha kristallikruunu katosta sai väistyä ja kannoin kellarista tilalle vanhan punaisen retrolampun. Se on siellä odottanut useamman vuoden sopivaa tilaisuutta tulla käytetyksi. Koska en saanut kiiltävän keltaisia retrolaattoja, päätin ostaa pari keltaista pyyheliinaa piristämään päivää. Keltainen jakkara meillä oli ennestään ja netistä tilaamani pyyhkeet ovat tismalleen saman väriset kuin jakkara. Mikä tuuri!

Remppa venyi lopulta melko pitkäksi, koska päätösten tekeminen oli vaikeaa, päätettiin tehdä kunnon kosteusmittaukset varmuuden vuoksi, piti löytää paikka, missä toimitukset eivät kestäneet kuutta viikkoa ja remppa laajeni lopulta myös suihkutilan puolelle. Suihkussa tehtiin siis pientä päivitystä myös. Lattia laatoitettiin uudelleen, silikonit uusittiin ja saumoja myös vähän entrattiin. Vielä haluaisin WC:n ja suihkutilan tehoste-raidat (näkyy vanhassa postauksessa) pois. Emme alkaneet kuitenkaan laatoittamaan koko tilaa uudelleen. Voisikohan ne maalata yli valkoisella? Onko kenelläkään kokemusta, että maalaa vain jonkin alueen laatoituksesta?

Retrolamppu

Tällainen tästä sitten tuli. Vaikka kompromisseja tehtiin, olen tyytyväinen. Minulle tärkeää on siisti ilme, siivottavuus, toimivuus ja se, että saan tavarat pois pöydiltä ja näkyvistä. Olen tyytyväinen.

We did some updating in our laundry room. Cabinets are nine years old but still ok. We did change the work top and background of the working space. I had to do a few compromises while choosing the material because the old cabinets and shower tiles. But it looks much more fresh and clean now. I’m satisfied.

Tietoja Saara

Äiti, vaimo ja siivoushullu kirjaa omaksi ilokseen muistiin 50-luvun puutalon mittavaa remonttia ja muutosta. Mukana sisustusta, tuunausta ja pelargonioiden parissa hääräilyä.
Kategoria(t): Remontti, Sisäremontti, Sisustus, Tekstiilit, Tuunausta, Vanhat tavarat Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s