Kesäterassi ja vähän muitakin asioita

Terassi on ollut pihassa tämän kesän hitti. Sen lisäksi, että olen pikakuivattanut siellä auringossa kaikki pyykit, olemme viettäneet terassilla enemmän aikaa kuin koskaan.

Matto kuivumassa terassin kaitella

Hellekesä on ajanut meidät varjoon ja terassi tarjoaa sekä varjoa, että aurinkoa. Osa terassista on mukavasti varjossa suurimman osan päivästä. Missään aurinkoterassilla tänä kesänä ei olisi voinutkaan nauttia kaikkia aterioita viimeisten viikkojen aikana.

Terassi rinteessä

Muistan taloon muuttaessamme harmitelleeni tosissani, että terassi on väärällä puolella taloa. Nyt en kyllä harmittele enää! Se on ihan täydellinen ruokailuihin ja lämpimien päivien ulkoiluun. Sen verran paistaa siihen aurinkokin, että halutessaan voi auringostakin nauttia. Ainakin aamupäivällä ja taas uudelleen illemmalla. Tämä terassi ajaa siis asiansa ja turhaan aikoinaan harmittelin sen paikkaa.

Siperian lehtikuusi

Terassihan ei ole enää se sama terassi, vaan se uusittiin kokonaan ja laskettiin noin puoli metriä alemmas pari vuotta sitten. Joten sekin harmitus korkeudesta ja siitä tunteesta, että on näyttämöllä, on jäänyt taka-alalle. Uusimisen yhteydessä valittiin terassilaudaksi Siperian lehtikuusta ja jännitin, kuinka se harmaantuu ajan myötä. Harmaantuminen tapahtui yhdessä kesässä ja kuvista näkyy, miltä se näyttää nyt.

Terassituolit

Fermobin nojatuolit ostin viime syksynä kampanjamyynnistä. Ne sopivat hyvin yksiin ruokapöydän tuolien kanssa, melkein voisi luulla, että ne ovat samaa sarjaa. Ruokapöydän tuolit olivat kuitenkin huippuedullinen löytö muutama vuosi sitten. Taisivat olla 19 euroa/tuoli. Nojatuolit sen sijaan olivat paaaaljon kalliimmat, vaikka ne alennuksella sainkin. Yleensä en niin arvokkaita ostelekaan, mutta näistä en jostain syystä päässyt yli ja pohdin niiden ostamista ainakin kaksi vuotta, ennen kuin sitten päätin ne hankkia.

Tuolit

Nyt kyllä vähän mietin, että ne ovat ehkä liiankin yhteensopivat toisten tuolien kanssa. Onko jo liiankin tylsää? Taitaa olla. Onneksi tuolikaksoset tuovat kuitenkin särmää terassille. Olen joka tapauksessa tykästynyt metallisiin kalusteisiin ulkona. Ne ovat niin ihanan huoltovapaat. Olisinko nuo nojatuolitkin pyyhkäissyt siitepölystä pari kertaa alkukesästä. Muuta ei ole tarvittu.

Terassielämää

Kuvanottohetkellä minulla oli eteisen matto kuivamassa terassin kaiteella. Tuossa kuivuu hellepäivinä matot muutamassa tunnissa. Nimittäin tuohon kaiteelle paistaa aurinko lähes koko päivän. Nykyään pesen lähes kaikki meidän matot omassa pesukoneessa. Oli kerta kaikkiaan hyvä päätös pari vuotta sitten, kun pesukoneen uusiminen oli ajankohtaista, ostaa kone hiukan isommalla rummulla. Kätevää.

Kesäterassi

Ja vielä yksi asia, mikä näistä kuvista tulee mieleen. Meidän pihassa on vanhoja isoja puita jonkin verran. On pari kuusta, männyt, koivut ja tien varressa olevat jumalattoman suuret ja vanhat hopeapajut. Kuten terassikuvien taustalta näette, puut tarvitsisivat kovasti karsimista, huoltoa ja siistimistä. Olen ollut yhteydessä kolmeen eri firmaan, että saisimme arboristin tekemään arvion pihapuiden kunnosta ja hinta-arvion niiden siistimisestä ja joidenkin kaatamisesta. En ole saanut yhdeltäkään vastausta! Mitä ihmettä, miksi? Jos tiedätte Pirkanmaalta hyvän arboristin, joka olisi arvioiden lisäksi valmis tekemään myös työt, saa vinkata!

Taustan puut - huh!

Tällaistä sekalaista tuli tänään mieleen. Mukavaa naisten viikkoa!

Terassi myöhään illalla

Our terrace has been the best place to spend all the warm days this summer. We have enjoyed every meal on the terrace. It provides pleasant shade most of the day. Also a bit of sun so, I’m able to dry carpets and mats that has been washed.

Big and old trees are in bad condition in our garden like you can see behind the pictures. I’m trying to find arborist who would tell what to do with them and who would do also the work with trees. But couldn’t find anyone yet.

Tietoja Saara

Äiti, vaimo ja siivoushullu kirjaa omaksi ilokseen muistiin 50-luvun puutalon mittavaa remonttia ja muutosta. Mukana sisustusta, tuunausta ja pelargonioiden parissa hääräilyä.
Kategoria(t): Hankintoja, Kasvit, Pihalla Avainsana(t): , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Kesäterassi ja vähän muitakin asioita

  1. Ai se on naisten viikko, enpä ois muistanutkaan. Mukavaa sitä sullekin! Nätti on toi teidän terassi. Varjoisille paikoille on tänä kesänä ollut tarvetta. Ja oispa niin iso pyykkikone, että se selviäisi matoista! Meidän koneen PITÄISI teoriassa selvitä esim peitoista, mutta hah, se ei ikinä pääse linkoamisvaiheeseen niiden kanssa kun ei saa rumpua tasapainoon, niin mukava kaivaa sitten litimärkää peittoa koneesta. En kyllä osta LG:n pyykkikonetta enää koskaan.

    Liked by 1 henkilö

    • Saara sanoo:

      Pesukone on kyllä tosi kätevä, kun on riittävän suuri. Emmin pitkään, uskallanko ostaa, kun merkki oli mulle tuntematon Candy. Hinta oli kuitenkin niin sopiva, että otin riskin. Hyvin on nyt kolme vuotta pyörinyt.

      Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s