Pääsiäisen perinne

Ajattelin, että tänä vuonna en julkaise enää kuvia pääsiäisen aamupalalta. Kuvat kun tuppaavat olemaan niin samanlaisia joka vuosi. Mutta perinne on perinne, vaikka vaatimatonkin, ja perinteitä tulee ylläpitää.

Pääsiäisaamuna

Kymmenvuotiaalle piti vielä piilotella munia ja vihjeet munien löytymiseksi laitettiin munakennon sisälle. Tänä vuonna näin vaivaa, että löysin sellaisia pääsiäismunia, joista ei tule krääsää talouteen. On se kivaa kun vielä saa näitä tällaisia munajahtijuttuja keksiä ja lapsi on mukana juonessa.

Munajahti

Nämä kuvat nähtyäni, päätin kaksi asiaa. Tarvitsemme uuden kerniliinan eli vahakankaan keittiön pöydälle. Tämä on jo kulahtanut ja alun alkaenkin liian kapea. Tilasin jo uuden.

Pääsiäismuna

Toinen havaintoni on, että haluaisin tuohon seinälle jonkun ihanan, värikkään, aidon ja ison taulun. Olen tykännyt aivan valtavasti Marimekon Vatruska-kankaasta tehdystä kangastaulusta, mutta se on ollut tuossa jo ainakin kahdeksan vuotta. Ehkä on aika kokeilla jotain muuta. (Ja kyselijöille, en silti aio myydä taulua, enkä kangasta, olen suunnitellut sitä muuhun käyttöön.)

Pääsiäisen aamupala

Tähän onkin hyvä päättää tämä pääsiäinen. Huominen työpäivä on jo minulla alkanut ja ajatukset työasioissa. Tsemppiä kaikille tulevaan viikkoon!

Our Easter tradition is proper breakfast on Easter Sunday. Something special, Easter eggs and time to be together, not hurrying anywhere.

Tietoja Saara

Äiti, vaimo ja siivoushullu kirjaa omaksi ilokseen muistiin 50-luvun puutalon mittavaa remonttia ja muutosta. Mukana sisustusta, tuunausta ja pelargonioiden parissa hääräilyä.
Kategoria(t): Astiat, Elämää, Keittiö, Lapselle. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s