Istutin puun

Toukokuussa en juuri pihatöihin ehtinyt vaikka halua olisi ollut ja kädet syyhynneet päästä kitkemään ja rapsuttelemaan. Yhden asian kuitenkin tein. Istutin puun.

Pilvikirsikka

Aikoinaan meidän viemärirempan yhteydessä meiltä lähti sivupihalta pari kirsikkapuuta ja luumupuu. Ne toivat niin paljon näkösuojaa, että yllätyin sen jälkeen, että maantie näkyykin talolle. Nyt, kahdeksan vuotta myöhemmin, ajattelin istuttaa jotain tilalle. Vähän eri paikkaan, mutta näkösuojan uusiminen myös mielessä.

Istutin puun

Halusin keväällä valkoisena kukkivan ja kauniin syysvärin omaavan puun. Funtsailin, minulle tyypilliseen tapaan, tietysti vuosikausia eri vaihtoehtoja. Päädyin pilvikirsikkaan.

Kahden metrin taimi

Vaikka puu on vielä kohtuullisen pieni, ehti se kuitenkin jo kukkia tänä keväänä kauniisti. Syksyllä nähdään, onko syysväri maineensa veroinen. Mitään satoa en halua kerätä syksyllä, joten tämä lienee siltäkin osin sopiva puu meille.

Pian kukassa

Puun istuttamisessa on jotain maagista. Jotenkin kuuluu asiaan jokaisen istuttaa vähintään yksi puu elämänsä aikana. Muistan jokaisen puun, jonka olen johonkin istuttanut. Olen jopa käynyt vanhoilla asuinpaikoilla tsekkaamassa salaa, kuinka puuni voivat.

Kukkii!

Vaikka toukokuu meni minulta muuten sumussa ja totaalisen ohi, mieleni rauhoittui, kun sain istuttaa puun.

Ihana pilvikirsikka

Couldn’t do much in May in the garden. Actually nothing, but planting one tree. Pin Cherry. Planting trees is some how important to me. Everybody should plant at least one tree during a life time. This time I wanted a tree that has white flower in spring and lovely colours in autumn. Flowers I already saw in May and it will be seen how are the colours in September.

Tietoja Saara

Äiti, vaimo ja siivoushullu kirjaa omaksi ilokseen muistiin 50-luvun puutalon mittavaa remonttia ja muutosta. Mukana sisustusta, tuunausta ja pelargonioiden parissa hääräilyä.
Kategoria(t): Hankintoja, Kasvit, Pihalla Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s