Jouluista ja punaista

Tänä kesänä pienet ostokseni ovat jostain syystä olleet kovin jouluisia. En olisi uskonut ostavani joulupalloja juhannuksena tai piparkakkumuotteja heinäkuussa. Ei ole minun tapaistani.

Skool!

Minun kesä alkoi ystävieni kanssa tekemästä retkestä Parolan aseman rompetorille kesäkuussa. Oli kiva viettää päivä rauhassa ystävien kanssa ja katsella romuja, käydä syömässä ja ottaa rauhallisesti. Ostin Lumihiutale juomalaseja lisää arkikäyttöön ja muutaman jälkiruokakipon täydennykseksi. Yllättävin ostos oli tummanpunaiset snapsilasit. Tai sherrylasit. En oikein tiennyt mitkä lasit.

Snapsilasit Luminarc

Upea rubiininpunainen väri sai minut ostamaan kuuden kappaleen setin. Hinta 25 euroa. Saatoin maksaa vähän ylihintaa? Mietin siinä, mitkä lasit tulin ostaneeksi. Tuumailin, että nuo on hieno jouluna kattaa pöytään. Ystäväni ehdotti, että niistä voisi jouluna maistua portviini hyvältä. Ehdottomasti! Ja heinäkuussa on maisteltu myös konjakkia ja likööriä. Onko se nyt niin tarkkaa, että juomia juodaan oikeanlaisista laseista?

Punaiset lasit

Nämä ovatkin olleet käytössä koko kesän eli joulunpunaisesta voi sittenkin tarjoilla myös heinäkuussa. Kotona nopea googletus antoi tulokseksi, että nämä ovat Luminarcin snapsilasit tai sherrylasit.

Kaunis säilytysrasia joulupalloille

Juhannusviikolla poikkesin Iittalan outletissä ohi kulkiessani. Silmäni takertuivat kauniiseen pyöreään laatikkoon ja sen sisältöön. Laatikko oli tosi hyvässä tarjouksessa ja kiertelin ja kaartelin sen ympärillä.

Ihanat!

Tarkkaavainen myyjä vihjasi, että siinä viimeistä viedään. Tartuin laatikkoon heti, ettei kukaan muu vain ehtisi ennen minua. 16 euron tarjous oli hyvä jo sekin, mutta kassalla huomattiin, että minulla oli vielä joku jäsenyysetu käyttämättä, joten lopulta sain nämä kauniit lasiset joulupallot vain 6 eurolla.

Jouluiset lasipallot

Kirppislöytö tämä ei ollut, mutta kesän paras löytöni joka tapauksessa. Ostin siis juhannusta edeltävänä päivänä joulupalloja ja olin niistä niin onnellinen ja tohkeissani, että melkein koristelin juhannukseksi mökin Lusthusin joulupalloilla. Jos meillä olisi ollut vieraita, olisin saattanut koristellakin. Itseä varten en viitsinyt.

Iittalan lasipallot

Heinäkuussa kävimme Sastamalassa kiertämässä Ritajärven patikkapolkuja. Takaisin tulomatkalla oli pakollinen pysähdys tietysti Sattumankaupassa Häijäässä. Runsaasta vanhojen tavaroiden tarjonnasta huolimatta, mitään ei tarttunut mukaan. Paitsi pikkuostos tämän kesän teemaan liittyen. Pari piparkakkumuottia.

Jouluiset tuliaiset

Meillä onkin Pojan kanssa jo melkoinen kokoelma muotteja. Näissä viehätti pieni koko. Oletteko huomanneet, että nykyään piparkakkumuotit ovat ihan kauhean isoja? Nämä olivat kivan pieniä ja jos vielä tehdään piparitalo, saadaan vähä pienempiäkin kuusia sen pihaan, sekä pikkupossu.

Pienet piparimuotit

Tällaisia kesäisiä ”löytöjä” tällä kertaa.

This summer my small drift finds and other buyings have been quite Christmasy. I bought Christmas decorations of Iittala a day before Midsummer and two old small gingerbread molds on Jyly. Holiday season, but wrong one.

Tietoja Saara

Äiti, vaimo ja siivoushullu kirjaa omaksi ilokseen muistiin 50-luvun puutalon mittavaa remonttia ja muutosta. Mukana sisustusta, tuunausta ja pelargonioiden parissa hääräilyä.
Kategoria(t): Astiat, Hankintoja, Sisustus Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Yksi vastaus artikkeliin: Jouluista ja punaista

  1. I feel you! Löysin just eilen pihakirppikseltä joulupalloja (ja pääsiäiskoristeita), eli joulu voi todellakin olla keskellä kesää, mikä ettei!

    Liked by 1 henkilö

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s