Tarvitsin pirsitystä ja breikkiä töistä. Mitäs me perheenäidit muuta kuin Ikeaan ja lapset sinne hoitoon tunniksi. Ystäväni kyllä ehdotti, että mentäisiin tunniksi istumaan Ikean sohville ja ollaan vaan, mutta päätettiin kuitenkin, houkuttelevasta ehdotuksesta huolimatta, juosta Ikea läpi. Meillä on jo hyvä taktiikka hypätä yli tarpeettomat osastot käyttämällä oikopolkuja. Melkein ehdittiinkin yhdessä tunnissa koluta kaikki mitä halusimmekin.
Kaipasin kipeästi inspistä myös kotiin, jossa nurkat tuntuvat huutavan päivitystä ja sisustusinto ja näkemys on ollut kadoksissa jo jonkin aikaa. Ikean saaliit olivat kynnysmatto pojan puumajaan ja minulle uusi värikäs pöytäliina. Molemmat olimme tähän saaliseen kovasti tyytyväisiä.
Pöytäliina on varmaankin pikkujuttu, mutta piristyin kummasti tästä pienestä vaihtelusta kotona. Kaipasin uutta ja kaipasin väriä.
Aloin kattamaan pöytää ja totesin, että vanhat valkoiset astiani pääsevätkin nyt hienosti esille. Pakko oli napsia pari kuvaa ennen lounasvieraiden tuloa.
Olen sanonut olevani minimalisti sisimmältäni. Kunnes sitten saan aina välillä jotain tällaista päähäni. Heh. Aika sekavaa, eikä minimalismista tietoakaan. Mutta hei, vähän iloa elämään!
Taustalla näkyy päivitystä kaipaava olkkari. Sinne onkin tulossa jotain uutta lähiaikoina. Jihaa!
My new table cloth from Ikea. I needed some inspiration and colours to my life and home.
Jotkut väittää ettei Ikeasta pääse ulos ostamatta vähän sitä sun tätä. Mä pääsen sieltä monestikin ulos ostaen pelkän pehmiksen 🙂 Mä käytän kans oikopolkuja taikka en edes mene huonekaluosastolle ollenkaan jos aion ostaa vain vaikka kangasta. Tai jos tarviin jonkun huonekalun, niin saatan katsoa netistä etukäteen missä varaston hyllyssä se on ja lampsin sitten suoraan varastoon. Anyway, pirtsakka pöytäliina!
TykkääLiked by 2 people
Niin, kyllä sieltä vähän vaikea ihan mitään ostamatta on lähteä. Mutta meidänkin taktiikka tosiaan on nykyään katsoa varaston hyllyt valmiiksi ja vain hakea sieltä nopsaa, mitä tarvitaan. Ystävättären kanssa joskus kierrellään oikopolkujen kautta. Oikopolut siitä syystä, että lapset saa olla siellä hoidossa vain tunnin 🙂
TykkääTykkää
Aivan ihana liina
TykkääLiked by 1 henkilö
Niin minustakin. Nyt ainakin tykkään, talvea kohti yleensä kyllä alan kaipaamaan vähän seesteisempää ympäristöä ja värit haalenevat. Pöytäliinat on siitä hyviä, että niillä saa sisustusta muutettua suuntaan tai toiseen helposti.
TykkääTykkää
Paluuviite: Tikulla silmään… | Tuulentupa