Kesällä hehkutin helpointa kesäkukkaa eli kesäbegoniaa. Nyt on kuitenkin niin, että kesäbegonia on tainnut kohdata voittajansa tässä lajissa.
Ylistin kesällä suklaakosmostakin, mutta siinä vaiheessa en vielä tiennyt, kuinka mahtava kukka on kyseessä. Katsokaa nyt tätä!
Suklaakosmos ei ollut moksiskaan kesän helteistä ja etupihan paahteesta. Syksyn sateiden alettua se on vain innostunut kasvamaan. Eikä näytä olevan millänsäkään myöskään ensimmäisistä pakkasöistä. Tämä on eittämättä parhaiten säätä kestävä istutus, mitä minulla koskaan on ollut!
Kauniskin se on. Nämä ihanat kosmokset ovat toivottaneet minut kesäkuusta asti tervetulleeksi kotiin ja ihastun niihin joka kerta uudelleen. Tumma, melkein mustan punainen sävy kukissa on uskomattoman kaunis.
Mikään helppo kuvattava tämä kukka ei kuitenkaan ole. En saa sitten millään otettua sellaista kuvaa, mistä näkyisi kuinka ihastuttavasta kukasta on kyse. Kaunis se on toki kuvissakin, mutta livenä paljon, paljon hurmaavampi.
Suren jo nyt, että talvi tulee ja nämäkään kukat eivät kestä loputtomiin. Yritän talvettaa paakut, joten jos teillä on vinkkejä siihen, laittakaahan tulemaan. Ehkäpä tämän voisi kasvattaa siemenestäkin. Onko teillä kokemuksia siitä?
Eipä ole mulla kokemusta suklaakosmoksesta. Täytyy ehkä joskus kokeilla kun noin kehut ja nätiltä se näyttää kuvissakin! Mä kokeilin tänä kesänä ekaa kertaa härmäsalviaa ja sekin oli hyvä hankinta, erittäin kestävä ainakin. Edelleen kukkii komiasti.
TykkääLiked by 1 henkilö
Härmäsalviasta minä en ole kuullutkaan. Täytyypä googlata!
TykkääTykkää
Paluuviite: Kuinka kävi kosmoksille? | Tuulentupa