Yhteistyössä Domus Classica
Tuotteista on saatu alennusta
Meillä on valot yläkerrassa! Melkein jo luovuin toivosta sen suhteen.
Yläkertaan on valmistunut kaksi vinttivaatekomeroa. Eli pienehköt vinokattoiset komerot, joihin asennettiin hyllyt ja lankakorit valmiiksi koronakevään aikaana. Valmista on ollut jo jonkin aikaa.
Paitsi, pikku yksityiskohta on puuttunut. Meillä ei ole ollut valoja. Ei vaatekomeroissa eikä muuallakaan yläkerrassa. Kaikenlaisia vastoinkäymisiä ja viivästyksiä on sillä saralla ollut jo reilun puolen vuoden ajan. Suurinpana tietysti olivat koronarajoitukset ja ammattimiehen paikalle saamisen hankaluus.
Yksi este on ollut sekin, että en keksinyt, millaiset valaisimet tuonne vinokaton alle sopisivat. Ostinkin jo yhdet, mutta ne olivatkin ihan epäsopivat. Halusin valaisimet riittävän ylös, lähelle kattoa, jotta niitä ei tarvitsisi väistellä. Tästä syystä lamppujen pitää olla riittävän pienet mahtuakseen seinän ja vinon katon väliin mukavasti.
En myöskään halunnut mitään muovisia juttuja vaikka onkin vain vaatekomeroista kyse. Sen verran vaivaa on nähty tämän yläkerran kanssa, että komerotkin ovat ansainneet kunnon valaisimet. Domus Classican pienet, suloiset, posliinilamput sopivat vanhan talon vinttivaatekomeroon juuri passelisti. Nämä lamput eivät tee itsestään numeroa ja ovat kauniit vanhan ajan tyyliin.
Vaikka saimme lopulta kesä-heinäkuun vaihteessa ammattimiehen paikalle, vastoinkäymisiä oli edelleenkin. Muun muassa yksi naula vessassa oli läpäissyt kaapelin ja sekin piti sitten vielä tehdä uusiksi ja korjata. Pitkään odottamani kylppärin lamppu saapui, mutta rikkinäisenä. Odottelemme sitä edelleen. Vessassa on onneksi peilikaapin valaisin, joten ihan pimeässä ei tarvitse enää olla. Arvatkaapa oliko juhlavaa, kun sytytettiin vaatekomeroihin valot. Kyllä, se oli todellakin juhlavaa! Hurraa!
Kirjoittelen piakkoin myös vinttivaatekomeroiden suunnittelusta ja ratkaisuista, joita tein niiden suhteen. Vaikka lattianeliöitä on komeroissa ihan riittävästi, vinokaton alle toimivan komeron suunnittelu ei ollutkaan minulle ihan läpihuutojuttu.
We have had all kinds of difficulties to get electricity and lights finished upstairs. Because of Corona pandemic we ofcourse didn’t get any electrician to work at our place. Also I could not decide what kind of lamps to have. Finally all the peaces got together and now we have lights upstairs! Isn’t that wonderful! I also found cute little porcelain lamps to our attic wardropes from Domus Classica. Lamps are adorable and small enough to fit between wall and attic ceiling.
Tulkoon valkeus! Hurraa! Tosi kivat uusvanhat lamput! Mä oon viettänyt lapsuuteni normikokoa isommassa rintamamiestalossa, jossa katon lappeiden alla oli vain kylmää tilaa, johon kertyi sitten kaikenlaista rojua säilytykseen. Onneksi äitini havahtui jo muutama vuosi sitten siivousprojektiin, joten vinttikomerot ei ehkä ole ihan täynnä rojua mun siivottavaksi sitten kun äidistä aika jättää…
Teidän komerot on aika paljon hienommat ja käyttäjäystävällisemmät – etenkin kun niissä on valo 🙂
TykkääLiked by 1 henkilö
Täällä ei ollut lappeiden alla mitään komeroita. Ne oli ehkä jo edellisessä 90-luvun remontissa poistettu. Huoneet ovat kuitenkin isoja, joten tuumasimme, että huoneetkin ovat mukavampia, jos lapetilaa on vähän vähemmän. Ja komeroillehan aina on tarvetta.
Tyhjä tila on tuppaa tosiaan olemaan sellaista, että sinne kerääntyy alta aikayksikön kauhea määrä tavaraa. Meidän kellarille on käynyt niin, vaikka aika ajoin sieltä aina laitetaankin kaikenlaista myyntiin. Olemme hakeneet inspiraatiota sen siivoamiseen jo jonkin aikaa. Enää tämän loman aikana ei ehditä.
TykkääTykkää
Hyvältä näyttää! Mielenkiinnolla odotan postausta vinttivaatekomeroiden suunnittelusta. Meillä myös vinttikomero, johon vain tuupattu kaikenlaista… (huoh!).
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos, valot miellyttävät itseänikin. Vinttivaatekomeroista tulossa pian 👍
TykkääTykkää
Paluuviite: Vinttivaatekomerot | Tuulentupa