Varoitus! Tämä postaus sisältää vielä jouluisia kuvia. Jos sinulla on jo jouluähky, skippaa tämä postaus ja palaa vuoden kuluttua asiaan.
Minulla joulu kestää enemmän tai vähemmän loppiaiseen saakka. Hassua, miten eri ihmisillä nämä jutut menee. Toiset pystyttävät joulukuusen jo ennen joulukuuta ja keräävät kaiken pois tapaninpäivänä. Meillä kuusi koristellaan aattoa edeltävänä iltana tai aattoaamuna ja jouluillaan loppiaiseen saakka. Jos kuusesta ei varise neulaset sitä ennen.
Minulla on ollut jonkinasteinen valokuvaustauko tai -blokki. Tai itse asiassa myös tietokonetauko. Ja jos on taukoa tietsikalta, ei voi käsitellä kuvia. Päätin jo lokakuussa, että otan kameran käteen vasta kun se tuntuu hyvältä. No, kun lomalla aivoissa vapautuu tilaa, alkaa kivat jutut taas kiinnostaa.
Parhaat joulujutut menivät jo, mutta pikkuhiljaa olen ottanut hajanaisia kuvia, kun valo on osunut johonkin kivasti, tai on tehnyt mieli kokeilla, osaanko kuvata pimeässä. Hetkiä sieltä täältä. Ilman asetteluja tai järjestelyjä. Hetkiä sellaisina kuin ne ovat. Harjoittelukuvia.
Lumihiutaleita, auringon säteitä, kynttilän valoa, kiireetöntä tunnelmaa.
Tänään leivoin porkkanalaatikosta sämpylöitä. Niin hyvää kuin jouluruoka onkin, porkkanalaatikko on kyllä parempaa tässä muodossa. Tuli oikein makoisia sämpylöitä.
Mukavaa joulunaikaa! Kyllä, loppiaiseen saakka on lupa viettää joulua.
A few separate Christmas time pictures. Practicing to capture snow flakes, sun light, candle light and moments. Have a lovely and peaceful Christmas time. What’s left of it.