Värillä on väliä

Tämän kesän projekti näkyy kuvissa. Talon maalaus on suurelta osin valmis, mutta eihän tämä ikuisuusprojekti olisikaan, jos ei ensi kesällekin jäisi sutimista. Pihatalli on vielä maalaamatta. Talon sokkeli rapataan uudellen, joten siinä olevia ikkunoita ei sen vuoksi ole vielä maalattu. Terassissa ja parvekkeen rappusten kaiteissa riittää vielä myös askaroimista… Nyt jo kuitenkin näkyy, että maalilla saa ihmeitä aikaan.

Maalin raaputus

Talon maalauksen valmistelua

Vanhan puolen raappimiseen meni touko-kesäkuun vaihteessa vajaat kaksi viikkoa, homepesuihin viikko ja itse maalailuun loppu kesä. Maalauksen lisäksi on vaihdettu yläkertaan vielä pari ikkunaa, kunnostettu luukkuja välikatolle, rakennettu pojalle hiekkalaatikko, maalattu yksi liinavaatekaappi, kunnostettu etuovien lippojen tuet jne. Miehelläni ja isälläni on siis ollut kiireinen kesä remontoidessa ja minulla lapsen kanssa, remonttisiivousta ja huushollia tehdessä.

Maalaustelineitä

Talon värivalinta oli helppo. Ihailimme Tampereen Käpylässä erään talon väritystä ja halusimme samanlaisen. Kävimme soittamassa ovikelloa ja kyselemässä värin sävyä. Koska talo oli maalattu hiljattain, ystävälliset omistajat tiesivät kertoa värisävyn heti samalta seisomalta (sävy 7533).

Talon värin valinta oli helppoa

Autotallien ovien väriä mietiskelin pitkään. Värivalinta oli tärkeä senkin vuoksi, että ovia on yhteensä neljät pariovet, ulkotalli mukaanlukien, joten ovat aika hallitsevat. Päädyin tummanharmaaseen ja yritin valita lukemattomasta eri harmaiden määrästä hiukan ruskeaan taittavan lämpimän harmaan. Kuin ihmeen kaupalla valinta onnistui heti ensimmäisestä kokeilupurkista ja olen ollut oviin oikein tyytyväinen (sävy NCS S 8000-N).

Autotallin ovet ennen maalausta

 Autotallien ovet maalauksen jälkeen

Kesä tässä meni, mutta itse tekemällä säästää sievoisen summan rahaa ja hermoja. Pyysimme myös tarjouksia talon maalauksesta avaimet käteen periaatteella ja hintahaitari oli n. 10 000 – 14 000 euroa. Nyt kokonaiskustannukset olivat n. 2500 euroa. Summa sisältää maalit, homepesuaineet, pensselit ym. tarvikkeet, telinevuokria (osa telineistä oli lainassa) ja jotain puutavaraa korjattaviin kohtiin. Maalit hommasimme Fintexiltä Kangasalta. Etukäteen sieltä kävi mies katsomassa millä maalilla kannattaa maalata ja arvioi samalla kulutuksen. Tyytyväisiä olemme olleet.

Talo ennen maalausta

Talo maalauksen jälkeen

Tietoja Saara

Äiti, vaimo ja siivoushullu kirjaa omaksi ilokseen muistiin 50-luvun puutalon mittavaa remonttia ja muutosta. Mukana sisustusta, tuunausta ja pelargonioiden parissa hääräilyä.
Kategoria(t): Julkisivu Avainsana(t): , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

13 vastausta artikkeliin: Värillä on väliä

  1. Taru sanoo:

    Vau mikä muutos! Tosi onnistuneet värivalinnat! Ihan on kuin eri talo kokonaan.

    Tuosta olen kyllä hieman eri linjoilla, että itse tekemällä säästää hermoja. Nimimerkillä vuodesta toiseen ihan loppu, sekä henkisesti että fyysisesti… Jotain masokismia tässä kai on mukana, mutta ihmeesti ne lopputulokset kuitenkin palkitsee. Aina silloin tällöin 🙂

    Tykkää

    • Saara sanoo:

      Kiitos, ollaan oltu valintoihin tyytyväisiä itsekin. Meille todella on ollut ilmeisesti tekijöiden kanssa sen verran huonoa tuuria, että kyllä hermoja säästetään 🙂 Aika pitkän jutun kirjoitin meidän uunien luukkujen korjausoperaatiosta, siinä tosiaan oli hermot kireällä – nyt jo naurattaa, mutta silloin ei tosiaankaan naurattanut.

      Tykkää

      • Taru sanoo:

        Voi herttinen sentään mikä show 😮 Hyviä tekijöitä on kyllä vaikea löytää.

        Ei ole itselläkään hyviä kokemuksia ulkopuolisesta työvoimasta. Teetimme vesikaton ja hirsien vaihtoa. Homman piti kestää 2 vkoa mutta 9 vkoa siinä lopulta meni. Lyhyesti sanottuna. Hermot toki paloivat, mutta ei tullut itselle fyysisiä kipuja ja rasitusvammoja 😀 Jos nyt jotain positiivista asiasta etsii 😉 Sen koommin ollaan kuitenkin tehty kaikki remonttityö kahdestaan..

        Tykkää

      • Saara sanoo:

        Juuri näin on mekin päädytty tekemään, eli itse. Onneksi on osaava mies 🙂

        Tykkää

  2. Paluuviite: Nyt on missä istua! | Tuulentupa

  3. Voi vitsi miten kaunis tuli! Olemme muutama kuukausi sitten alkaneet remontoida uutta kotiamme ja tällaista väriä ajattelin myös meille. Eipä ollut edes paha hinta kun itse teitte. Maksoiko tuo maalin määrän arviointi mitään? Onneksi eksyin tänne blogiisi, täältä löytyi heti paljon inspiraatiota! 🙂

    Tykkää

    • Saara sanoo:

      Hei,
      Kiitos palautteestasi! Arviointikäynti ei maksanut meille mitään. Saimme hyvät ohjeet ja tosiaan arvion maalin määrästä. Määrän arvio meni vähän alakanttiin, mutta ei merkittävästi.
      Kokonaishinta tosiaan oli kohtuullinen,mutta toki työn määrä tosi iso. Koko kesä tähän meni, mutta nyt nautitaan työn tuloksista 🙂

      Tykkää

  4. Paluuviite: Ulko-ovi, inspiraatiota etsimässä | Tuulentupa

  5. Paluuviite: Kukat kärryssä | Tuulentupa

  6. Paluuviite: Tallin uusi väri | Tuulentupa

  7. Paluuviite: Maalin jämät | Tuulentupa

  8. Paluuviite: Siisti sokkeli | Tuulentupa

  9. Paluuviite: Kesän remonttisaldo | Tuulentupa

Kommentoi