Kinkkusaaga ja muuta sekalaista

On ollut ihana, rauhallinen ja kursailematon joulu. Perinteiset jutut on tehty matalalla profiililla sen isompia stressaamatta. Suurin osa jouluruuista tilattiin luottopaikasta ja mummin joululahja meille oli suutarinlohta ja silakoita eri muodoissaan. Herkullista! Itse ei tehty kuin riisipuuro, pipareita ja kinkku.

Olipa siinäkin jo minulle ihan tarpeeksi. Viime vuotisesta viisastuneina, otimme kinkun hyvissä ajoin sulamaan ja laitoin korppujauhotkin esille valmiiksi. Kinkku sujahti uuniin aatonaattoiltana. Isännän kanssa olimme hiukan varautuneet valvomaankin, että saadaan kinkku kypsäksi. Asetin uunin ajastimeen kolme tuntia aikaa.

Siinä nuokuimme sohvalla kun uunin ajastin pärähti. Totesimme kuitenkin, että paistomittari ei näytä vielä lähellekään tarpeeksi ja tuumasimme, että menemme nukkumaan ja laitamme herätyksen parin tunnin päähän. Ensimmäiseen herätykseen heräsin minä. Kävin katsomassa uuniin mutta kinkun lämpötila oli kohonnut hämmästyttävän vähän. Väänsin ajastinta taas pidemmälle ja menin nukkumaan.

Seuraavaan herätykseen heräsi isäntä. Uunilla hän totesi, että pirulauta, uunihan on kylmä! Huuteli minutkin katsomaan. Uuni olikin mennyt ensimmäisen ajastuksen yhteydessä pois päältä. Ei kun uudelleen uuni lämpimäksi ja herätys taas parin tunnin päähän. Minun vuoro. Olimme onnistuneet sössimään uunin uudelleen kylmäksi. Ei todellakaan pitäisi tehdä keittiöhommia unenpöpperössä! Meidän uuni on oikeasti ihan helppokäyttöinen.

Aamuun mennessä olimme saaneet uunin lämpimäksi ja kinkun lämpötilan vähän nousemaan. Vielä pari tuntia ja kinkku oli valmis. Tänä vuonna muistin sinapit, korppujauhot ja neilikat. Kinkusta tuli perinteisen kaunis, oikein maukas ja onnistunut. Kuvaa siitä ei kyllä tietystikään ole, mutta uskokaa pois, oikein hyvin muhinut, ylikypsä kinkku – juuri sellainen mistä tykkäämme. 14 tunnin paistoaika vähän toi univelkaa, mutta mitäpä sitä nyt ei jouluruokien eteen tekisi. Tänä vuonna opimme siis, että kinkku ei kypsy pelkällä valolla. Hohhoijaa!

Kun kinkku saatiin valmiiksi, oli uusi katastrofi ilmassa. Olimme tilanneet oman kylän Joulupukin jo hyvissä ajoin muutama viikko sitten. Poika on vielä sen ikäinen, että uskoo – tai ainakin haluaa uskoa – pukkiin. Todennäköisesti viimeistä vuotta. Pukki oli kovasti odotettu vieras. Edellisenä päivänä pukki oli peruuttanut tulonsa koronatilanteen vuoksi. Hui! Saatiin kuitenkin sovittua, että pukki tulee vain meidän pihalle ja ikkunaan koputtelemaan ja jättää lahjasäkin terassille. Tuntia ennen sovittua aikaa, pukki kuitenkin perui tämänkin keikan. Mikä neuvoksi?

Onneksi on ystäviä! Saatin loistava uusi pukki pienellä varoitusajalla terassille käväisemään ja meillä oli lopulta ikionnellinen poika avaamassa lahjoja. Poika avasi lahjat tarkkana pienimmästä suurimpaan. Keneenkä mahtaa tulla tuossa järjestelmällisyydessään?

Toinen urotekoni joulukeittiössä tänä vuonna oli piparkakkutalo. Vetoavalla, hiukan värisevällä äänellä esitetty pyyntö: ”Äiti voidaanko tehdä tänä vuonna piparkakkutalo?” varmisti minulta lupauksen piparitalkoisiin.

Etsin netistä kaikkein helpoimmat ja yksinkertaisimmat talon kaavat, tilasin kaupakassiin valmista piparitaikinaa ja sokerikuorrutetta. Sain työkavereilta ohjeita koristelusta ja sokerikuorrutteen valmistamisesta. Niitä en kuunnellut kovinkaan tarkasti, koska hankin kaikki valmiina. Ohje talon osien reunojen tasoittamisesta raastimella jäi kuitenkin mieleeni. Onneksi, mitä lie olisin keksinyt muuten tehdä, kun huomasin reunojen aaltoilevan ja osien olevan täysin yhteensopimattomia paistamisen jälkeen.

Voi kuinka ylpeitä me Pojan kanssa olimmekaan, kun talo oli valmis! Isäntäkin kehaisi, että ei olisi uskonut meidän onnistuvan noin hyvin! Meidän retrohenkien piparitalo oli niin hieno, että ei raaskittu siihen päälle ripotella edes tomusokeria. Töissä tietysti esittelin kaikille, jotka eivät ehtineet pakoon, kuvia piparitalosta edestä ja takaa ja vähän päältäkin.

Jouluun mennessä piparitalon ympäriltä oli napsittu lumipalloiksi tarkoitetut vaahtonamit ja sokerikuorrutteet olivat vähän ruskistuneet. Päätettiin Pojan kanssa että piparitalolle oli syytä tulla valkoinen joulu ja lisättiin uudet vaahtonamit ja tomusokeria. Ilme koheni kummasti, mutta tänään, tapaninpäivänä, päätettiin kuitenkin, että piparitalo syödään nyt.

Muistikirjaani teen merkinnän ensi jouluksi myös kuusesta. Muistakaa hankkia kapeampi ja hiukan harvempi kuusi! Tänä vuonna meillä meni ihan överiksi. Kuusi oli niin leveä, että tuskin ohi mahduttiin kulkemaan. Sitä piti karsia aika paljon. Liian tiiviissä kuusessa puolestaan koristeet eivät näytäkään niin kauniilta kuin hiukan harvemmassa.

Mutta, kuten sanottu, joulu on ollut ihanan rauhallinen, oman perheen joulu. En ole stressannut serveteistä, enkä kattauksista. En ole stressannut lahjoista, en tuomisista enkä viemisistä. Akut ovat jo latautuneet ja lomaakin on vielä jäljellä reilu viikko jäljellä. Ihanaa!

It has been lovely, relaxed and stress free Christmas. Only couple of minor twists. For example our Santa was canceled twice before it was time him to arrive. Fortunately we have some good friends to save a situation. Also it took us 14 hours to cook our Christmas ham. Don’t ask!