Joutoalueesta suosikkinurkkaus

Huomasin blogin tilastoista, että joku on viime viikolla klikkaillut useampaan kertaan vanhaa kuvaa, jolle olin antanut nimen ”Pihan häpeäpilkku”. Kävin itsekin lukaisemassa vanhan postauksen, mistä kuva on peräisin. Vuodelta 2015,  ”Juopuneet pensaat”.  Olipa hauska muistella menneitä! Pystyin toteamaan, että on tuokin nurkkaus hiukan kohentunut lähtötilanteeseen verrattuna. Hitaasti, mutta puutarhailu ei olekaan hätäisen naisen hommaa!

Meidän etupihalla, taloa vastapäätä, oli alun alkaen joutoalue, missä oli vain oja, syreenipuskat ja pieni kaistale nurmikkoa. Sanottakoon, että piha ei ollut mikään kaunistus keittiön ikkunasta katsottaessa. Tässä ainoat kuvat, jotka alkuperäistilanteesta löysin – isäntä ja ukki siinä istuvat talonmaalaustauolla ja Pikkuapulainenkin näyttää olevan vielä oikeasti pieni.

Vielä kaameampi tilanne oli viemäriremontin jälkeen, kun oja täytettiin ja syreenipuskat istutettiin uudelleen.

Aluksi istutin viemäriremontin yhteydessä myllättyjen syreenipuskien eteen lisää syreenipensaita ja lamoherukkaa. Lisäksi laitoin siihen pikkusydäntä ja kuunliljaa, joille en keksinyt paikkaa muualtakaan. Aikani tuumailtuani, tulin siihen tulokseen, että alue on liian suuri pelkästään kukkapenkiksi. Lisäksi huomasin, että illan viimeiset auringonsäteet osuvat juuri tuohon ryteikköön. Kuinka mukava siinä olisikaan kesäisin juoda iltateet auringon laskiessa. Tuumasta toimeen. Isäntäkin innostui ajatuksesta – onneksi! Kaivoin siis jo istuttamani pensaat ylös ja isäntä alkoi kaivaa patiolle paikkaa.

Nyt on parempi. Suosikkinäkymiäni on juuri tuo samainen joutoalue ja siihen rakentamamme patio. Patio on ollut paras keksintöni tässä pihassa tähän asti. Hellekesinä se on ollut hyvä aamukahvipaikka puolivarjossa. Vahvistuneet syreenit luovat suojaa myös tielle päin. Patiolle on kiva kipaista suoraan keittiöstä syömään jälkiruokajäätelöt tai muuten vain istua lehteä lukemassa. Patio on sen verran puiden katveessa, että kesäkukat, syyslyhdyt ja sen sellaiset ovat kivasti sateiden suojassa ja niitä voi ihailla itsekin keittiön ikkunoista.

Lamoherukka oli virhevalinta kukkapenkkiin alun alkaenkin. Se levisi siinä melko hallitsemattomasti ja näytti pelkästään rikkaruoholta. Siinä ei myöskään ollut sellaista syysväritystä, mitä olin kuvitellut. Kokonaisuus kaipasi myös vähän jotain korkeampaa kuin lamoherukka, mutta matalampaa kuin syreenipensaat.

Nyt, kaikkien sattumusten ja pähkäilyjen päätteeksi, pihan reunalla kasvaa kirjavalehtistä kuunlilja ja pikkusydäntä, kahta eri lajiketta alppiruusua, pallohortensiaa, valkoista verikurjenpolvea, posliinirikkoa ja tunturipoimulehteä reunalla.

Penkki on rakentunut vaiheittain ja sen valmistumiseen on mennyt lähes viisi vuotta.

Siirsin alppiruusut pois terassiremontin alta ja ne sopivatkin tuohon just hyvin. Äidiltäni sain posliinirikkoa ja sillekään en hädissäni keksinyt muuta paikkaa kuin missä sitä nyt pation reunalla on. Ainoa harkittu juttu on valkoinen verikurjenpolvi. Se onkin aivan ihana kukkiessaan lähes koko kesän runsaana.

Viimeisin lisäys on tunturipoimulehti, johon viime kesänä ihastuin ja hankin sitä hetken mielijohteesta. Tunturipoimulehti on niin vaatimattoman kaunis ja toivottavasti leviää peittämään reunat.

Vaikka tämä onkin pitkälti sattuman sanelema kukkapenkki, olen siihen tällä hetkellä kokolailla tyytyväinen. Se miellyttää omaa silmääni ja kukkapenkissä on koko kesän ajan jotain kukkivaa.

Our front yard before and after. I just love the patio that we’ve  built. It is in the spot that had no purpose before.