Helatorstai. Onko tosiaan niin, että minulla on vapaapäivä! Ja voisin tehdä mitä vaan?
Aamu meni pyöriessä häkkyrää ja ihmetellessä, että mistä aloittaisi. Pää on täynnä ideoita ja projekteja, keskeneräisiä pihajuttuja ja yläkerran viimeistelyjä. Lompsin ympäri taloa ja pihaa, enkä tiennyt mihin olisin tarttunut.
Puoleen päivään mennessä pääsin kellariin asti ja katseeni osui vanhaan piirtoheittimen kärryyn, jonka kerran raahasin roskakuormaan menevästä kasasta kotiin. Tai siis isäntä raahasi. Irrotettiin jo silloin rempsottava sivutaso siitä pois ja unohdin koko kärryn kellariin. Höm, tuota, ainakin kolmeksi vuodeksi.
Putsasin kärryn ja totesin, että aika kiva. Juuri sopiva pikkutuunaus tälle päivälle.
Kaiveltiin varastoja ja tuollainen levykin löytyi kellarista. Ylimääräinen kaapin hylly. Tuumasta toimeen ja levy kiinni kärryyn. Ok, pienempi levy olisi ollut parempi, että sen olisi saanut kiinnitettyä yläreunojen alapuolelle ja reunojen sisäpuolelle. Mutta tämä taso oli valmiina eikä me siihen mitään uutta levyä lähdetä tietystikään mittatilaustyönä hankkimaan.
Olin ajatellut tästä pojalle yöpöytää, mutta siitä tulikin vähän korkeampi kuin olin visioinut. Ei se taida tuohon sängyn viereen sopia. Vähän sairalaamainen fiilis. Mutta kyllä sille vielä oikea paikkakin löytyy.
Minusta tämä on hauska, tällaiset jutut innostavat minua. Uusi käyttötarkoitus, kiva ulkomuoto, ja itselle tuttua historiaakin. Koululaiset tänä päivänä eivät taida olla kuulleetkaan piirtoheittimistä. Yhteen aikaan niitä oli jokaikisessä koululuokassa. Näitä kärryjähän on varmaan viety kaatopaikoille kasapäin.
Mitäs te olette tänään puuhailleet?
Old trolley needed some fixing. This trolley is an old school trolley for overhead projector. Kind of interesting and fun furniture and has lovely history. Still thinking what to do with it. It dos not look very nice as a night taple, like I first thought.
Kiva kärry tuli, mutta sängyn vieressä kieltämättä vähän sairaalafiilis…Täällä on vaan otettu aurinkoa koko päivä – ensimmäinen oikea kesäpäivä täällä 🙂
TykkääLiked by 1 henkilö
Juu on tosiaan aika sairaalamainen. Poika tosin tykästyi siihen kovasti. Mutta kuten sanottu, joku muu paikka sille löytyy varmasti.
Täällä oli eilen vielä aika kylmä tuuli, mutta muuten kaunista. TÄnää näyttää tulevan hieno päivä. Yritän kyllä tehdä taas töitä kotona vaikka periaaatteessa vapaapäivä onkin. Tavoitteena pitää vapaa viikonloppu. Mutta poika vaatii huomionsa ja niin näköjään nämä harrastuksetkin 🙂
TykkääTykkää
Paluuviite: En raaski luopua | Tuulentupa